Opintojen keskeyttäminen on yleisintä ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakouluissa. Ammatillisen koulutuksen keskeyttää noin joka kahdeksas oppilas, ammattikorkeakoulun lopettaa ennen valmistumista yksi kymmenestä. Lukioissa ja yliopistoissa kyydistä putoaa vain joka 25. opiskelija, kertovat Tilastokeskuksen tiedot lukuvuodelta 2000-2001.
Kaikkiaan opinnot keskeyttää noin kuusi prosenttia tutkintoon johtavan koulutuksen aloittaneista opiskelijoista.
Sosiaali- ja terveysalalla vähän keskeytyksiä
Keskeyttäneitä oli vähän sosiaali- ja terveysalalla ja paljon luonnonvara-alalla, kun otetaan huomioon sekä ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut että yliopistot.
Tekniikan ja liikenteen alan keskeytysprosentti oli ammattikorkeakouluissa korkea, mutta ammatillisessa ja yliopistokoulutuksessa keskimääräistä alhaisempi.
Kaupan ja hallinnon alalla ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa keskeyttäneitä oli keskimääräistä enemmä, mutta yliopistoissa alan valmistumisprosentti oli hyvä.
Ahvenanmaalla lukio keskeytyy useimmin
Lukion keskeyttäminen oli yleisintä Ahvenanmaalla, missä lukiolaisista opintonsa keskeyttää 5,4 prosenttia opiskelijoista. Satakunnassa keskeyttämisprosentti on 5,2. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa lukion läpäiseminen tuotti vähiten ongelmia.
Ammatillinen koulutus jäi usein kesken Pohjois-Karjalassa, missä opinnot keskeytti 17,6 prosenttia ammattikoululaisista ja Uudellamaalla, missä keskeyttäneitä oli 16,9 prosenttia. Ammattikoulujen osalta alle kymmeneen keskeyttämisprosentti jäi vain Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Ammattikorkeakoulusta valmistuminen tuotti eniten vaikeuksia Ahvenanmaalla ja Satakunnassa ja vähiten Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Yliopisto-opinnot keskeytyivät useimmin Kymenlaaksossa.
Suurista ammatillisen koulutuksen tarjoajista korkeisiin valmistumislukuihin ylsivät muun muassa Kokkolan ammattioppilaitos ja Poliisikoulu. Paljon keskeyttäjiä oli esimerkiksi Joensuun oppimiskeskuksessa sekä Espoon palvelualojen oppilaitoksessa ja Espoon tekniikan alan oppilaitoksessa.
Vuonna 2000 tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli runsaat puoli miljoonaa ihmistä.
(MTV3-STT)