USA 2006. Ohjaus: Gabriele Muccino. Käsikirjoitus: Steve Conrad. Tuotanto: Todd Black, Jason Blumenthal. Kuvaus: Phedon Papamichael. Leikkaus: Hughes Winborne. Pääosissa: Will Smith, Jaden Smith, Thandie Newton, Brian Howe, James Caren, Dan Castellaneta, Kurt Fuller, Takayo Fischer, Kevin West, George Cheung. Kesto: 117 min.
Italialaisen Gabriele Muccinon ensimmäinen englanninkielinen ohjaus Onnen potkuja on muodoltaan nyyhkydraama ja hengeltään puhdaspiirteinen amerikkalaisen elämäntavan propagandadokumentti. Steve Conradin "tositarinan inspiroimassa" käsikirjoituksessa köyhä mutta työteliäs perheenisä uhmaa vastoinkäymisiä ja sinnittelee ryysyistä rikkauksiin sitkeytensä ja rohkean yritteliäisyytensä turvin. Tällaisia tarinoita jenkit rakastavat, vai rakastavatko?
Chris Gardnerin (Will Smith) opettavainen kertojanääni muistelee elämänvaiheita 1980-luvun alun San Franciscossa. Bisnes kalliiden luutiheysmittareiden myyjänä ei kannata, vaimo Linda (tasaisesti mutristeleva Thandie Newton) katkeroituu kaksivuorotyössä eikä 6-vuotiaan Christopherin (söpö Jaden Smith) elatus ole ilmaista. Chris jaksaisi uskoa tulevaisuuteen, mutta Linda ottaa ja lähtee. Mies jää pikkupoikansa kanssa vuokraisäntien, sosiaalitanttojen ja ulosottomiesten armoille.
Alkaa pitkä ja uuvuttava taistelu presidentti Thomas Jeffersonin aikoinaan määrittelemän kansalaisoikeuden, "onnen tavoittelun", puolesta. Onni potkii päähän, kun hyväluontoinen Chris häädetään kotoaan, ryöstetään, jää auton alle, hävittää kalliin mittarivimpaimen, joutuu putkaan, viettää yön yleisessä käymälässä ja niin edelleen. Lapsiparka viruu päivähoidossa paikassa, jossa ei edes osata kirjoittaa oikein sanaa "happiness". Vaan missään vaiheessa mies ei menetä toivoaan, ja saakin mahdollisuuden harjoittelupaikkaan isossa sijoitusfirmassa – koska matikkanerona onnistuu ratkaisemaan ajankohdan kuumimman muotioikun, Rubikin kuution (!).
Ei-niin-piilotettuna subtekstinä tarinaan kuuluu kiihkeä kapitalismin ylistyslaulu ja kaikenlaiseen julkiseen apuun kohdistuva epäluuloisuus. Köyhä ihminen ei yksinkertaisesti voi olla onnellinen, ja yritteliäs ihminen ei voi olla köyhä. Ja jotta tyhmempikin tajuaa sanoman, Will Smith teroittaa pojalleen koriskentällä: "Älä anna kenenkään, siis KENENKÄÄN tulla unelmiesi tielle!"
Kliseisestä tarinastaan huolimatta elokuva yltää hetkittäin myös raikkauteen. Sympaattinen Smith tekee hahmostaan samastuttavan, ja hänen loppumattomilta tuntuvista takaiskuistaan jaksaa kiinnostua suurimman osan aikaa. Näyttelijän oma jälkeläinen Jaden hoitaa niin ikään roolinsa uskottavasti; isän ja pojan välisissä kohtauksissa on käsinkosketeltavaa hellyyttä. Musta yksinhuoltajaisä vuonna 1981 on selkeästi kovemmassa kiipelissä kuin vaikkapa Ben Affleck taannoin isukiksi siirtyvänä uratykkinä pliisussa romanttisessa komediassa Tyttö tuollainen.
Hyvän mielen elokuvaksi Onnen potkuja on hitusen liian raskas, vakavaksi draamaksi turhan keppoinen ja juonensa yksinkertaisuuteen nähden liian pitkä. Mutta siinä on roppakaupalla hyvää tahtoa, tarttuvaa elämänuskoa sekä tietenkin vahvoja Oscar-toiveita mustalle näyttelijälle tänä vuonna, jona pystien jako on muutenkin ilahduttavan monikulttuurinen.
Teksti: Tuuve Aro