Onko tässä iPhone 5:n salainen ase?

Teknologiayhtiö Applen odotetussa iPhone 5 -älypuhelimessa saattaa olla käytössä mobiilimaksut tehokkaasti mahdollistava teknologia.

Apple on hankkimassa sormenjälkitunnistukseen erikoistunutta AuthenTec -yhtiötä. The Guardian kirjoittaa, että 365 miljoonan dollarin arvoisen kaupan uskotaan toteutuvan ensi kuun alussa.

Kaupan yhteydessä liikkuneiden asiakirjojen mukaan AuthenTec kehittelee sormenjälkisensoreita Applelle. Tämä on puolestaan herättänyt liikkeelle huhuja siitä, että sormenjälkitunnistus saattaa toimia iPhone 5:n valttikorttina.

Sormenjälkiskanneria voitaisiin käyttää esimerkiksi kännykän lukituksen avaamisessa sekä mobiilimaksujen hyväksymisessä.

Applen uudessa iOS 6 käyttöjärjestelmässä on mukana Passbook palvelu, jonka avulla kännykässä voi säilyttää kuponkeja, kanta-asiakaskortteja ja maihinnousukortteja. Passbookia onkin kuvailtu Applen mobiili-lompakkojärjestelmän ensimmäiseksi askeleeksi.

Arvelujen mukaan uudella iPhonella voisi tehdä maksuja pyyhkäisemällä kännykkää sähköisen lukijan yläpuolella. AuthenTecin sormenjälkitunnistustekniikka onkin suunniteltu käytettäväksi langattomia lähiyhteyksiä tukevan NFC-teknologian kanssa.

Käyttäjä voisi siis aiempaa nopeammin avata puhelimensa, käynnistää NFC-ominaisuuden ja vahvistaa maksun pelkällä sormen hipaisulla. Järjestelmä saattaisi myös parantaa maksuominaisuuksien turvallisuutta.

Lue myös:

    Uusimmat