Suomen ensimmäinen purjehduksen olympiavoittaja Esko Rechardt voitti Finnjolla-luokan Moskovan kisoissa vuonna 1980. Rechardt ihmettelee purjehtija Tuula Tenkasen Pekingiin valitsemisesta aiheutunutta kohua.
Mitkä ovat omat muistosi olympialaisista, esimerkiksi kultajuhliin päättyneistä Moskovan kisoista?
- Silloin olimme haastajan roolissa ja menimme aika sokkona kisoihin. Ensimmäistä kertaa oli todella keskittynyt flow-tunnelma jossa vain oma suoritus merkitsi. Toisin kuin muut länsimaiset urheilijat, emme kokeneet neuvostosysteemiä ongelmaksi.
Kuinka flow-tunnelma silloin syntyi?
- Meillä oli hyvä tiimityö purjehtijoiden ja joukkueen kesken. Tunsimme toisemme vuosien varrelta ja kannustimme toinen toisiamme.
Tänä vuonna suurin kohu olympiavalinnoissa liittyi purjehdukseen. Tuula Tenkanen pesi valinnassa Sari Multalan?
- Eri piireissä on kelattu, kuinka valinta vaikutti koko joukkueen ja etenkin valitun henkilön tilanteeseen. Ei varmaan positiivisesti. Sivusta katsottuna ihmetyttää mitkä motiivit oli ruveta pyörittelemään tätä asiaa. Etukäteen oli tarkkaan sovitut valintakriteerit ja ne menivät valitulle 2-0 eli ei siinä pitänyt olla mitään epäilystä.
- Sari rupesi sitten yhtäkkiä onnistumaan ja saamaan tuloksia. En ollut tyytyväinen, että valintaa pöyhittiin uudestaan. Urheilussa pitää pystyä yllätyksiin ja kyseenalaistaa vanhoja mestareita. Nuori urheilija oli tähdännyt karsintoihin ja onnistui niin hyvin kuin tahtoi. Nuori urheilija pääsi näyttämään kyntensä kisoissa. Se antaa muidenkin lajien nuorille innostusta.
Mitä muita lajeja olet olympialaisissa seurannut?
- Olen todella syvällä urheilussa ja seuraan kaikkia lajeja. Pystyn paneutumaan kunkin lajin problematiikkaan.
Mikä suomalaissuorituksista on tähän mennessä ollut mielestäsi kohahduttavin tai mieleenpainuvin?
- Torstain keihäskarsinta on nyt takana.. Skeet-ammunta on henkisesti todella kova laji. On upeaa onnistua sellaisissa lajeissa. Soutu on sitten erilainen laji joka vaatii erilaisia panoksia. Se on raakaa työtä. Ammunnan kultamitali on varmasti upein.
Mikä koko kisoissa on säväyttänyt?
- Viime päivinä Jamaikan sprintterit ovat olleet avaruudesta. Pitää toivoa, että mitalit säilyvät nykyisillä omistajillaan eikä tule mitään yllätyksiä..
Miltä lajilta odotat vielä menestystä.? Ainakin miesten keihäs on vielä jäljellä.
- Keihäs on kuin golfin draivi: joko se menee tai ei mene. Se on pienestä kiinni eikä saa puristaa liikaa.
Mitä teet itse nykyään?
- Vapaa-aika menee työn ja perheen parissa. Suunnittelen siltoja ja mm. Korkeasaaren silta on minun suunnittelemani.
(MTV3)