Ihan sama mitä laskukaavaa ja millaisia kertoimia käytetään, norjalainen Björn Dählie on yksi kaikkien aikojen kovimmista talviurheilijoista maailmassa. Hän saavutti urallaan 20 henkilökohtaista arvokisamitalia. Kuusi niistä oli olympiakultaa, viisi MM-kultaa.
Kun viestit laksetaan mukaan, oli Dählien kokonaissaldo arvokisoista käsittämätön 29 mitalia. Olympialaisissa Dählie oli suorastaan murhaava saldollaan 8 kultaa, 4 hopeaa. MM-kilpailuissa miehen lusikat jakaantuivat metallin värin perusteella 9-5-3. Uskomattomaksi - jos pelkkä mitalimäärä ei vielä riitä - saavutuksen tekee se, että kaikki nuo mitalit tulivat vuosien 1991-1999 välisenä aikana. Eli reilut kolme arvometallia / vuosi. Ihan kiva tahti yhden miehen uralle.
31 henkilökohtaisessa arvokisastartissaan Dählie on ollut mitaleilla 21 kertaa, sijoilla 4-6 seitsemän kertaa ja sitä huonommin vain kolmesti. Aika äijä.
- Voitot ovat kaikki aika samanlaisia. Ehkä niitä osaa arvostaa enemmän sitten joskus vanhana ukkona keinutuolissa, sanoi norjalaisässä Naganon olympialaisissa.
Niistä ajoista on nyt kulunut 12 vuotta, joten ehkä keinutuolissaan istuva 42-vuotias punapää osaa jo arvostaa menestyksiään riittävästi.
Dählie starttasi olympialaisissa henkilökohtaiseen kilpailuun yhteensä 12 kertaa. Kuusi niistä päättyi kultamitaliin, kolme hopeaan. Kahdesti Dählie oli neljäs.
Vain kerran mies romahti olympialaisissa: Naganon avausmatkalla, 30 kilometrillä, hän hiippaili maaliin vasta sijalla 20, peräti kuusi ja puoli minuuttia voittaja Mika Myllylän takana. Se on Dählien ylivoimaisesti heikoin arvokisasijoitus. Toiseksi heikoin tuli miehen uran ensimmäisissä MM-kisoissa Lahdessa 1989, kun 22-vuotias keltanokka oli 50 kilometrillä 11:s. Arvokisajatkumon onnistumisprosentti on huikaisevaa luokkaa.
Naganossakin Dählie virkistyi itselleen tyypilliseen tapaan yhden kehnon kilpailun jälkeen. Muutama päivä kolmenkympin surkean esityksen jälkeen Jörkka jo iloitteli voittajaksi 10 kilometrillä. Takaa-ajossa hän oli kakkonen maanmiehensä Thomas Alsgaardin jälkeen, seuraavaksi tuli viestikultaa ja kisojen päätteeksi vielä kultaa 50 kilometriltä
Sellainen mies Dählie oli, suomalaiset puhuivat mielellään Jörkan kostosta, joka tuli aina vääjäämättä, kun muut luulivat pienenkin hetken saaneensa norskilta vähän narua. Dählien mystiikkaa lisäsi se, että hän ei tullut kovin kummoisesti toimeen muiden hiihtäjien kanssa, ei edes norjalaisten. Mies vetäytyi mielellään omiin oloihinsa eikä paljon omista tekemisistään ja tuntemuksistaan pukahdellut.
Naganon 50 kilometrin triumfi päätti lopulta Dählien olympiauran. Hän oli mukana vielä Ramsaun MM-kisoissa 1999, mutta paras terä oli poissa. Dählie oli 30 kilometrillä kolmas ja viestistä tuli hopeaa. Vielä kerran hän päätti yrittää, mutta kesällä 1999 mies kaatui rullaluistimilla ja loukkasi selkänsä. Lahden MM-kisojen aikaan 2001 hän ilmoitti yrittävänsä vielä Salt Lake Cityn olympialaisiin, mutta selkäkivut veivät lopulta voiton, eikä norjalaislegenda enää kilpaladuille tosimielessä palannut.
Dählien haamusta on tullut sittemmin norjalaisille hiihtäjille melkoinen selässä roikkuva apina, kun hänelle on etsitty jatkuvasti manttelinperijää. Loistavia hiihtäjiä maasta tulee koko ajan, mutta kuinka kummassa kukaan voisi nousta samanlaisiin saavutuksiin enää koskaan? Mahdottomalta se ainakin vaikuttaa.
Hiihtouransa jälkeen Dählie on onnistunut tekemään menestyksekkään uran liikemiehenä. Hänellä on oma urheiluvaatemerkki ja lisäksi Dählie on ansainnut huimia summia kiinteistöbisneksillään.
Kovin paljon paremmin tuskin voisi uraa tehdä. Ei laduilla, eikä niiden ulkopuolella.
(Juttusarjan lähteitä: Raevuori: Huippu-urheilun Maailma 4; Raevuori, Arponen, Hannus: Urheilu 2000; Siukonen, Ahola, Pulakka: Suuri olympiateos; Siukonen: Suomalaisen urheilun tähtihetkiä, Benson, Robinson, Benson: The Glory of The Olympic Winter Games)