Ruotsin Anna Carin Olofsson voitti sunnuntaina ampumahiihdon naisten maailmancupin yhteislähtökilpailun Saksan Ruhpoldingissa.
Neljä sakkoa ampunut Olofsson voitti 12,5 kilometrin matkalla toiseksi sijoittuneen Saksan Kati Wilhelmin 20,0 sekunnilla. Kolmas oli Norjan Linda Grubben 37,3 sekuntia kärjestä.
Suomen Kaisa Mäkäräinen sai sunnuntain kilpailuun paikan poisjääntien ansiosta ja sijoittui 24:nneksi.
Voittaja Olofssonille 2.58,4 hävinnyt Mäkäräinen ampui kisassa viisi sakkokierrosta.
Mäkäräinen kartutti cupin pistetiliään kisassa, jossa hänen ei pitänyt edes kilpailla. Maailmancupin yhteislähtökisoihin kelpuutetaan cupin 30 parasta, ja Mäkäräinen oli ennen sunnuntaita sijalla 33. Joidenkin kilpailijoiden viime hetken poisjäännit avasivat suomalaiselle takaoven kautta paikan lähtöviivalle.
- Vielä sunnuntaina aamuyhdeksältä meille ilmoitettiin kilpailukansliasta, että Kaisa on listalla 31:s, eikä hänellä ole asiaa kisaan. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että hän saa kilpailla, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen kertoi.
Mäkäräinen säästyi yhteislähtökisan ensimmäisellä ampumapaikalla sakkokierroksilta, mutta toisella makuupaikalla tulleet kaksi pummia pudottivat sijoitusta. Puutteellinen valmistautuminen vaikutti ammuntaan, sillä ohilaukauksia tuli yhteensä viisi.
- Tälläisella valmistautumisella Kaisalle tuli ammunnassa omia virheitä, varsinkin makuulta, joka on häneltä viime kilpailuissa sujunut hyvin, päävalmentaja Kähkönen sanoi.
Perjantaina Ruhpoldingin sprinttikisassa Mäkäräinen ampui ilman sakkoja ja sivusi kauden parasta cup-sijoitusta oltuaan 11:s. Hänen cup-ohjelmassaan on seuraavaksi ensi keskiviikkona sprintti Slovenian Pokljukassa.
Kauden toisen voittonsa ottanut Olofsson siirtyi myös maailmancupin kokonaiskilpailun johtoon. Kärjessä ollut Saksan Andrea Henkel jätti sairastelun takia sunnuntain kilpailun väliin.
Olofsson ampui jokaisella neljällä ampumapaikalla yhden sakon, mutta kukisti yhdellä ohilaukauksella vähemmällä päässeen Wilhelmin selvästi.
Ampumahiihto, maailmancup, yhteislähtökilpailu, Ruhpolding, naiset, 12,5 km, sunnuntai (suluissa sakkokierrokset):
1. Anna Carin Olofsson Ruotsi 44.32,0 (4) 2. Kati Wilhelm Saksa + 20,0 (3) 3. Linda Grubben Norja + 37,3 (1) 4. Teja Gregorin Slovenia + 53,1 (0) 5. Florence Baverel-Robert Ranska + 1.02,0 (2) 6. Irina Malgina Venäjä + 1.06,5 (4) ... 24. Kaisa Mäkäräinen Suomi + 2.58,4 (0+2+2+1=5)
Maailmancupin kokonaiskilpailun tilanne 11/27 kisan jälkeen:
1. Anna Carin Olofsson Ruotsi 382 pistettä 2. Andrea Henkel Saksa 371 3. Kati Wilhelm Saksa 367 4. Linda Grubben Norja 345 5. Sandrine Bailly Ranska 296 6. Martina Glagow Saksa 268 ... 33. Kaisa Mäkäräinen Suomi 68
(MTV3-STT-DPA)
Lue myös:
Björndalen ylivoimainen ampumahiihdon yhteislähtökisassa