Olli Jokiselta raju avautuminen SaiPa-tappion jälkeen: "Kaksi viikkoa ja ollaan kanssa lomalla"
Jukurien tuskaisa jakso SM-liigassa jatkui perjantaina, kun joukkue hävisi SaiPalle voittomaalikilpailussa. Päävalmentaja Olli Jokinen ei silitellyt pelaajiensa päitä ottelun jälkeen.
Pudotuspelien kotiedusta kamppaileva Jukurit onnistui katkaisemaan kuuden ottelun tappioputkensa viime lauantaina, kun se kaatoi vieraissa JYPin. Perjantaina mikkeliläiset palasivat tappioiden tielle. SM-liigan hännille jäänyt SaiPa oli parempi voittomaalikilpailun jälkeen maalein 3–2.
– Tänään siellä jäällä oli kaksi joukkuetta, jotka molemmat näyttivät siltä, että ei ole mitään asiaa pudotuspeleihin, Jokinen latasi lehdistötilaisuudessa.
Voit katsoa lehdistötilaisuuden pääkuvan paikalla olevalta videolta.
SaiPa ja Jukurit kohtaavat toisensa uudelleen lauantaina Mikkelissä. Jokisen mukaan Mikkelissä oli painotettu koko viikko kovia pelejä SaiPaa vastaaan.
– Kaikki pelit ovat olleet maalin pelejä. Koko viiko on valmistauduttu pelin. Teemana oli, että jokainen hoitaa valmistautumisen tänään niin, että kyseessä on pudostuspeli. Toinen asia oli, että pidetään kiekosta huolta keskialueella.
Kolmas ja tärkein asia oli Jokisen mukaan vastustajan ja pelin kunnioittaminen.
– Toi joukkue, joka vastassa oli, joo he eivät tule pelaamaan pudotuspeleissä, mutta he pelaavat toisilleen ja he eivät halua olla siellä yrittämättä, Jokinen sanoi.
– Tämä peli oli just sellainen, mitä itse pelkäsin, että tästä voi tulla. Erittäin pettynyt joukkueeseen. Erittäin pettynyt. Ihan karseeta pelaamista. Jos tämä jatkuu näin, se on kaksi viikkoa ja ollaan kanssa lomalla.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
Lataa lisää