Harri Olli on erotettu loppukaudeksi Suomen mäkihyppymaajoukkueesta. Ensi kaudella mahdollisesti tapahtuva paluu maajoukkueeseen edellyttää yhteisten pelisääntöjen noudattamista ja käytöksen muuttamista.
Rangaistus annettiin sekä Oberstdorfin MM-kisojen aikaisista tapahtumista että maanantain tapahtumista lentokentällä. Oberstdorfissa Olli tiettävästi poistui joukkueen majapaikasta yöksi kesken kisojen ja käytti alkoholia. Maanantaina hän solvasi kovin sanoin lajijohtaja Janne Marvailaa.
Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn valiokunta pui tapahtumia tiistaina Lahdessa ja päätyi rankaisemaan Ollia.
Mäkimaajoukkueen päävalmentaja Tommi Nikunen haluaa muistuttaa, että tämä ei ole ainoa kerta, kun Ollin kanssa on ongelmia, mutta tämänkertainen tapaus menee kaiken aikaisemman yli. Nikunen ei halua julkisuudessa käydä läpi sitä, mitä Oberstdorfissa on yöllä tapahtunut. Olli on joka tapauksessa rikkonut joukkueen sovittuja pelisääntöjä.
Nikunen ja Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ilkka Tiilikainen sanoivat Hiihtoliiton tiistain tiedostustilaisuudessa, että Olli esiintyi maanantaina selvästi päihtyneenä, vaikka sanoi muuta.
On olympiakomitean asia, tippuuko Ollin valmennustuki. Olli saa pitää tämän kauden menestysbonuksensa.
Nikunen hämmästyi Ollin maanantaisesta sanallisesta hyökkäyksestä lajijohtaja Janne Marvailaa kohtaan. Nikusen mukaan sitä on yritetty selvittää, mistä tämä johtui.
- Jostain kumman syystä kritiikki kohdistui Marvailaan. Kysyttäessä ei ole saatu selvää vastausta, miksi se kohdistui Marvailaan, Nikunen kertoi.
Nikunen tai Tiilikainen eivät tiedä, mistä Olli on suuttunut Marvailalle. Olli ei ole suostunut kertomaan asiasta.
Olli ei ole ollut paikalla Hiihtoliiton kokouksessa eikä tiedotustilaisuudessa. Häntä oli pyydetty olemaan puhelimen välityksellä mukana Hiihtoliiton kokouksessa, mutta Olli ilmoitti, että koska hän ei ole tehnyt mitään väärää, ei hänellä ole mitään tekemistä kokouksessa.
Nikunen uskoo ja toivoo, että Olli palaa ensi kaudella maajoukkueeseen. Nikusella ei ole viime kaudesta mitään kaunoja Ollia kohtaan. Tällä kaudella heidän yhteistyönsä on toiminut kohtuullisen hyvin. Nikunen ei kommentoi, onko Ollilla ollut aiemmin tällä kaudella häiriökäyttäytymistä.
(MTV3)
Katso Netti-tv:stä:
Lue myös:
Nikunen puolusti Ollin valintaa joukkuekisaan
Nikunen: Olli haluaa toimia oman päänsä mukaan
Valmentaja Kykkänen: Ollin kausi päättyi tähän
Hiihtoliitto: Olli päihtyneenä Oberissa
Ollin Marvaila-kommentti voi poikia oikeusjutun
Pulli: Mäkimiesten alkoholinkäyttö oli sääntö eikä poikkeus