Älykäs lapsi ei aina ole myös kiltti ja kuuliainen oppilas. Suomen Mensa ry:n mukaan koulujärjestelmä ei tue lahjakkaita oppilaita ja moni ymmärtää älykkyytensä vasta vanhemmalla iällä.
Huhtikuussa julkistetun Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksen mukaan suomalainen koulujärjestelmä ei aina tue lahjakkaita lapsia tarpeeksi.
– Meillä Mensassa kevään tutkimustulokset kuulostivat tutuilta. Monella jäsenellämme on kokemuksia koulusta, joka ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi haasteita tai yksittäisistä opettajista, jotka pitivät osaavaa ja nokkelaa lasta lähinnä hankalana. Tällaisille henkilöille voi olla todellinen huojennus kuulla aikuisena, että joskus kouluongelmien takana onkin korkea älykkyys, kertoo Suomen Mensan testivastaava Tuuli Humina.
Suomi tarvitsee lahjakkuuksia
Oman älykkyyden tiedostaminen on yksilölle merkityksellistä, sillä se voi auttaa hyödyntämään aiemmin ehkä piileväksi jäänyttä kapasiteettia laajemmin. Parhaissa tapauksissa potentiaaliaan toteuttava huippuyksilö hyödyttää koko yhteiskuntaa esimerkiksi tieteen tai taiteen saralla.
Mensa järjestää älykkyysosamäärätestin 17 paikkakunnalla 29.9.
– Toivomme, että syksyn testipäivä auttaa mahdollisimman montaa tunnistamaan oman älykkyytensä, ja että he testituloksensa ansiosta saavat rohkeutta ja itseluottamusta lähteä toteuttamaan unelmiaan. Se ei aina ole itsestäänselvää, sillä suomalainen kulttuuri ei perinteisesti ole kannustanut erottumaan joukosta edes positiivisella tavalla, toteaa Humina.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää