Oikeudenkäynti KOP:n johtoa vastaan alkoi

Helsingin käräjäoikeus aloitti tänään syytteiden käsittelyn kahdeksaa KOP:n johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsentä vastaan. Seuraavassa istunnossa vajaan kahden viikon kuluttua kuullaan todistajia. Juttu on määrä saada tuomiolle jo ennen vuoden vaihdetta.

Entinen KOP:n johto kiistää syytteet arvopaperimarkkinalain vastaisista toimista kaksi vuotta sitten tehdyn Kansallisannin yhteydessä. Vastaajien mukaan syyttäjän väitteet siitä, että suursijoittajien sitoumuksista kahden miljardin annissa ei annettu oikeaa tietoa, ei pidä paikkaansa. Piensijoittajien asemaa ei heikennetty, on vastaajien kanta.

Piensijoittajien asemaa epäiltiin

Samaan aikaan rikossyytteiden kanssa on meneillään noin 80 piensijoittajan siviilikanne entistä KOP:n johtoa vastaan. Tänään oikeudessa ilmoittautui asianomistajien edustajana asianajaja Ari Huhtamäki, jonka oikeutta olla laillisesti läsnä oikeudessa tässä jutussa kaikki vastaajat epäilivät. Oikeus ottaa kantaa asiaan myöhemmin.

Huhtamäen mielestä piensijoittajilla on mitä suurin oikeus esittää vaatimuksiaan myös rikosjutussa. He juuri olivat suurimpien kärsijöiden asemassa, kun KOP:n osakkeiden arvo romahti Kansallisannin jälkeisessä fuusiossa. Monet pitivät sijoitusta varmana, koska suursijoittajat olivat tulossa mukaan.

Väärä tietoa suurten sitoutumisesta

Syyttäjän, kaupunginviskaali Harri Ilanderin mukaan Kansallis-Osake-Pankin johto antoi väärää tietoa julkisuuteen suursijoittajien sitoutumisesta Kansallisantiin sen markkinoinnin alkaessa. Sen perusteella suurosakkaiden oli tarkoitus ottaa koko kahden miljardin annista itselleen puolet.

Syytteessä ovat KOP:sta entinen pääjohtaja Pertti Voutilainen ja johtokunnan muut jäsenet Tuula Nordlund, Veikko Ylitalo, Pentti Rissanen, Arvo Tuononen, Kari Jordan ja hallintoneuvoston silloinen johto Tauno Matomäki ja Yrjo Niskanen.

Vastaajien mielestä syytökset ovat epätäsmällisiä eivätkä perustu lakiin. Suuromistajien mukaantulo Kansallisantiin oli selvä, mutta täsmällistä aikaa ja tapaa tehdä merkintöjä ei ilmaistu annin aikana. Suursijoittajat ottivat osakkeita loppujen lopuksi miljardin markan arvosta kuten oli sovittukin.

Syyttäjän näkemys taas on, että sitoumuksesta ilmoitettiin, vaikka mitään sellaista ei ollut todellisuudessa tehtykään ja siitä annettiin harhaanjohtavaa tietoa. KOP:n osakeanti julkistettiin 19. lokakuuta 1994. 16. joulukuuta päättyneella annilla kerättiin KOP:lle 2 miljardia markkaa. Yksityisiltä sjoittajilta ja muilta yrityksiltä oli merkintöjä yli 900 miljoonan markan edestä ja 30 suursijoittajilta hiukan yli miljardin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat