Yhdysvallat on tehnyt viime aikoina lukuisia Venäjää suosivia päätöksiä.
Yhdysvallat aikoo vetäytyä Venäjän Ukraina-toimia tutkivasta ryhmästä, kertoo yhdysvaltalaislehti The New York Times.
Yhdysvaltojen oikeusministeriö on "hiljaisesti" kertonut asiasta eurooppalaisviranomaisille, Times kirjoittaa.
Kansainvälinen ryhmä on tutkinut, ketkä Venäjän hallinnossa, presidentti Vladimir Putin mukaan lukien, olivat vastuussa hyökkäyssodan aloittamisesta.
The New York Timesin lähteiden mukaan Yhdysvallat kertoo päätöksestään erota ryhmästä julkisesti maanantaina.
Yhdysvallat on ollut ainoa ryhmän Euroopan ulkopuolinen jäsen.
Yhdysvaltojen oikeusministeriö ei ole kommentoinut lehden tietoja.
Venäjän ja Yhdysvaltojen välit ovat lähentyneet sen jälkeen kun Donald Trump aloitti Yhdysvaltojen presidenttinä tammikuun puolivälissä.
Kyse ei ole ollut pelkästä sanahelinästä, sillä Yhdysvallat on tehnyt useita päätöksiä, joiden on tulkittu puoltavan Venäjää Ukrainan kustannuksella.
Esimerkiksi helmikuussa Yhdysvallat äänesti YK:ssa päätöslausemaa vastaan, joka tuomitsi Venäjän hyökkäyssodan.
Yhdysvallat myös väliaikaisesti keskeytti ase- ja tiedusteluavun antamisen Ukrainalle. Molempia tukia on sittemmin jatkettu.
Lisäksi Bloombergin lähteiden mukaan Yhdysvallat vastustaa Kanadan G7-maille esittämää suunnitelmaa Venäjän varjolaivaston vastaisesta iskuryhmästä.
Yhdysvallat on myös uhannut sulkea Ukrainalta pääsyn Starlink-satelliittijärjestelmään, jota maan asevoimat käyttävät runsaasti, uutistoimisto Reuters kertoo.

