Emilia ja Erika Nyströmin taival beach volleyn MM-kisoissa Norjassa oli lohduton. Suomalaispari hävisi kaikki kolme lohkovaiheen otteluaan ja jäi turnauksen jämäsijoille 37-48.
Maanantain ottelussa Nyströmit olisivat tarvinneet murskavoiton meksikolaisparista Bibiana Candelas/Maya Garcia, eikä sekään olisi välttämättä vienyt heitä jatko-otteluihin. Jossittelut saivat jäädä, kun Candelas ja Garcia paukuttivat tylyt erälukemat 21-15, 21-13.
- Fiilikset olivat vähän alhaalla lähtökohtien takia, ja se tarvittava taistelu puuttui. Syöttö ei kestänyt ruudussa ja oli kaikkiaan huonoa, Emilia Nyström analysoi.
- No, ei tätä nyt passaa jäädä murehtimaan sen enempää.
MM-turnauksen lohkovaiheen 36 parasta paria jatkaa pudotuspeleihin, jotka käynnistyvät perjantaina. Turnaus päättyy sunnuntain finaaleihin.
Suomalaiskaksoset matkaavat kotikaupunkinsa Ateenan kautta tiistaiksi Sveitsin Gstaadiin, jossa he aloittavat maailmankiertueen osakilpailun karsintojen kautta.
- Jotain muutoksia pitää tehdä ja yrittää parantaa peliä. Suunnitelmia on jo olemassa, mutta niihin palataan tuonnempana, Emilia Nyström kertoi.
(MTV3-STT)