Erika Nyström ja Emilia Nyström aloittivat Maarianhaminassa pelattavan beach volleyn maailmankiertueen turnauksen keskiviikkona tasapaksusti.
Suomalaiskaksoset voittivat ensimmäisessä pelissään japanilaisparin Eiko Koizumi / Shinako Tanaka erin 21-16, 21-14.
- Hyvä ensimmäiseksi peliksi. Jalat olivat vielä hieman jumissa, mutta pelaaminen oli todella hauskaa. Sanotaan, että tämä oli rutiinivoitto, Erika Nyström totesi.
Toiseen otteluunsa Nyströmit saivat vastaansa tutun saksalaisparin R ieke Brink-Abeler / Hella Jürich. Kolme edellistä parien välistä kamppailua voittaneet suomalaiset joutuivat nyt antautumaan kotiyleisön edessä erin 15-21, 17-21.
- Emme päässeet oikein pelaamaan omaa peliämme kunnolla. Syöttöpeli oli heikkoa ja se ratkaisi tänään paljon. Emmekä me kyllä sitten saaneet puolustuksiakaan aikaiseksi. No, yksi hyvä peli tänään ja toinen melko hyvä. Ei tässä mitään paineita olla kerätty, lähdetään torstaihin iloisella mielellä, Emilia Nyström selitti.
Nyströmit kohtaavat torstaina belgialaisparin Liesbeth Van Breedam / Liesbeth Mouha.
Lehtonen ja Eteläaho karsiutuivat
Riikka Lehtosen ja Taina Eteläahon turnaus päättyi ensimmäisenä päivänä keskiviikkona. He hävisivät ensin erin 16-21, 12-21 Georgian Cristine Santannalle ja Andrezza Martinsille sekä sitten belgialaisille Van Breedamille ja Mouhalle erin 10-21, 6-21.
- Ensimmäisessä ottelussa saimme aikaan sentään joitakin hyviä juttuja, mutta toinen ottelu meni ihan huonosti, Lehtonen arvioi.
Beach volleyn maailmankiertue, Maarianhamina, keskiviikko:
Naiset:
1. kierrosta:
Emilia Nyström ja Erika Nyström Suomi - Eiko Koizumi / Shinako Tanaka 21-16, 21-14
Riikka Lehtonen / Taina Eteläaho Suomi - Cristine Santanna / Andrezza Martins Georgia 16-21, 12-21
2. kierrosta:
Emilia Nyström ja Erika Nyström Suomi - Rieke Brink-Abeler / Hella Jürich Saksa 15-21, 17-21
Riikka Lehtonen / Taina Eteläaho Suomi - Liesbeth Van Breedam / Liesbeth Mouha Belgia 10-21, 6-21
Lehtonen ja Eteläaho karsiutuivat jatkosta.
Miehet:
Karsinta:
Jani Säisä / Ville Heiskanen Suomi - Elia Lulla / Mait Murs Viro 21-23, 21-19, 15-12
Jani Säisä / Ville Heiskanen Suomi - Martin Laciga / Jan Schnider Sveitsi 21-17, 23-25, 12-15.
Timo Haavisto / Toni Vahela - Floria Huth / Kjell Schneider Saksa 19-21, 15-21.
Esa Ikäheimonen / Juha Tähjänjoki - Guilherm Deulofeu / Yannick Salvetti Ranska 13-21, 16-21.
Jyri Linnikko / Niko Salonoja - Maksim Petrov /Aleksei Povjakel Viro 21-23, 24-22, 8-15
(MTV3)
(15.08.)