Kun Anthony Joshua tyrmäsi lauantaina nyrkkeilyn raskaansarjan huippuottelussa Kubrat Pulevin, käynnistyi välittömästi myös keskustelu seuraavista suurotteluista. Siihen spekulaatioon kytkeytyy myös Robert Heleniuksen tulevaisuus.
Heleniuksen manageri Markus Sundman kertoi aiemmin MTV Urheilulle uskovansa, että Heleniuksen tammikuun ottelu julkistetaan vielä ennen joulua.
– Robbe on pysynyt terveenä ja treenit kulkevat. Sparrausleiri on nyt menossa kolmatta viikkoa, Sundman kertoi.
Ottelun järjestämistä on managerin mukaan estänyt vain ja ainoastaan koronaviruspandemia.
– Koronavirus on yksin estänyt matsin tähän asti. Osavaltioita vaihdetaan koko ajan, koska yleisöä halutaan luonnollisesti paikan päälle, Sundman kertoi.
Heleniuksen tulevaa vastustajaa ei ole vielä paljastettu. Spekuloinneissa on esiintynyt esimerkiksi puolalaisen Mariusz Wachin nimi, mutta nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki uskoo, että edessä on uusintaottelu Adam Kownackia vastaan.
– Mahdollisuudet ovat periaatteessa olemassa millaiseen otteluun tahansa. Uskon, että jos Robbe voittaa seuraavan ottelun, hän ottelee maailmanmestaruudesta. Kelpoisuus MM-otteluun on olemassa tälläkin hetkellä, mutta en usko, että siihen ollaan vielä menossa, Mäki kommentoi MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Robert Heleniuksen managerilta uutta tietoa suomalaisnyrkkeilijän tulevasta ottelusta: "Se on julkistusta vaille vain"
– Käytäntö Yhdysvalloissa on, että jos ottelee korkealla rankingissa olevaa ottelijaa vastaan, sopimuksessa on 90 prosentin todennäköisyydellä klausuuli uusintaottelusta. Uskon, että niin on ollut myös Heleniuksen ja Kowanackin ottelussa, kyseessä oli vieläpä raskassarja.

