Mainos

Norjassa avattu kiistelty Breivik-näyttely

Norjan pääkaupungissa Oslossa on tänään avattu kiistelty, vuoden 2011 terrori-iskuihin liittyvä näyttely.

Hallintorakennuksessa avatussa näyttelyssä on esillä muun muassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin käytössä olleita tavaroita, kuten väärennetyt henkilöpaperit ja arvomerkit, joiden avulla hän esiintyi poliisina.  

Kritisoijat pelkäävät näyttelystä tulevan eräänlainen Breivikin "kunniagalleria". Norjan pääministeri Erna Solberg puolusti näyttelyä avajaisissa sillä, että tiedon levittäminen ehkäisee vihaa, väkivaltaa ja terrorismia.  

Breivikin tekemistä iskuista Osloon ja Utöyan saarelle on kulunut tänään neljä vuotta. Hallintokortteli, jossa näyttely nyt avattiin, oli Breivikin tekemän autopommi-iskun kohteena. Pommi-iskussa kuoli kahdeksan ihmistä. Sen jälkeen Breivik avasi tulen Utöyan saarella, jossa oli käynnissä Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön AUF:n kesäleiri. Saarella kuoli 69 ihmistä.  

Breivik tuomittiin joukkomurhasta Norjan lain ankarimpaan rangaistukseen, ainakin 21 vuoden vankeuteen. 

Utöyalla aiotaan järjestää ensi kuussa jälleen AUF:n kesäleiri ensi kertaa joukkomurhan jälkeen. Norjassa on iskuista saakka keskusteltu siitä, tulisiko saarta enää avata kesäleirikäyttöön. Osa hengissä selvinneistä ja kuolleiden omaisista on sanonut pitävänsä saaren avaamista liian aikaisena.  

Maassa pidetään tänään terrori-iskujen muistotilaisuus.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.