Viimeistä vuottaan alle 20-vuotiaiden ikäluokassa otteleva Nina Koivumäki järjesti judon SM-kisoissa pienoisen yllätyksen voittamalla tämän hetken kotimaisen judon parhaiten menestyvän naisen Jaana Sundbergin.
Koivumäen ja Sundbergin loppuottelu oli edellisvuoden uusinta, silloin voittajana oli Sundberg. Loppuottelussa Koivumäki heitti Sundbergia seitsemän pisteen arvoisella taaksepäin suuntautuneella jalkaheitolla. Koivumäki kuittasi Sundbergista vielä viiden pisteen suorituksen. Näin mestaruus Koivumäelle.
Naisten alle 70-kiloisissa Maskun Tempon Tanja Hakamäki nappasi pirteillä otteillaan mestaruuden voittamalla loppuottelussa ennakkosuosikin Kerimäen Judonokon Sanna Laitisen. Tiukassa loppuottelussa Hakamäki onnistui tekemään yhden kolmen pisteen suorituksen.
Parhaaksi miesjudokaksi valittu Hämeenlinnan Judoseuran Markus Pekkola esitteli taidokasta judoa kotiyleisönsä edessä. Sarjan alle 73 kiloa finaaliin Pekkola sai hieman yllättäen vastaansa pirteästi otelleen Tampereen Judon Otto Favénin. Loppuottelussa Fave'n käänsi ensin Pekkolan heittoyrityksen seitsemän pisteen arvoiseksi vastaheitokseen. Pekkolan painostus tuotti kuitenkin tulosta ja hän heitti Favénin näyttävällä jalkapyyhkäisyllä selälleen 10 pisteen arvoisesti. Näin mestaruus Markus Pekkolalle.
Alle 60-kiloisten ennakkosuosikki Valtteri Jokinen piti pintansa ottamalla mestaruuden neljällä otteluvoitollaan. Loppuottelussa kaatui Lahden Judoseuran Tatu Saarinen 5-0.
Alle 90-kiloisissa loppuottelussa nähtiin odotetusti viime vuoden mestari Tampereen Judon Petteri Luukkainen ja viime syksyn alle 20-vuotiaiden EM-kisojen hopeamitalisti Ålands Judoklubbenin Samuel Mäki. Tiukassa finaalissa Mäki oli hallitsevampi ja onnistui tekemään yhden viiden pisteen suorituksen jalkaheitollaan. Näin ensimmäistä vuottaan aikuisten sarjoissa otteleva Samuel Mäki voitti mestaruuden, joka oli myös ensimmäinen judon aikuisten sarjojen Suomen mestaruus Ahvenanmaalle.
Miesten yli satakiloisissa lähti ennakkosuosikkina kisaan alle 100-kiloisten ykkösmies Tikkurilan Judokoiden Timo Peltola. Peltolan vahva asema alle 100-kiloisissa on viime vuosina kummasti lisännyt ottelijoita yli satakiloisiin samalla kun alle satakiloisten sarjan osallistujamäärä jäi yhteen. Peltola halusi otteluita ja siirtyi raskaaseen sarjaan. Peltola voitti kaikki neljä vastustajaansa ennen täyttä aikaa pistein 10-0.
Loppuottelussa Peltola paketoi edellisvuoden mestarin Turun Judoseuran Juha-Matti Salmelan sidontaan. Kilpailut jatkuvat sunnuntaina, jolloin otellaan kolme painoluokkaa sekä miehissä että naisissa.
(MTV3-STT)