Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentaja Tommi Nikunen oli kohtuullisen tyytyväinen joukkueensa saldoon sunnuntaiaamun kilpailun jälkeen.
Aamulla hypätyn yhden kierroksen kilpailun voittoon hyppäsi Janne Ahonen. Perjantaina hotellimurron yhteydessä tietokoneensa menettänyt Nikunen oli sunnuntaina aikaisempia päiviä tyynempänä.
- On ollut aika vaikea viikonloppu, ja tänäänkin oltu täällä vesisateessa. Mutta kyllä kannatti - Janne on kovassa kunnossa, Nikunen totesi.
Myös seitsemänneksi sijoittunut Janne Happonen onnistui. Nikusen mukaan Happosella on vielä potentiaalia parempaankin.
- Olen tyytyväinen toisenkin Jannen suorituksiin. Semmoisella perushypyllä kova tulos. Janne pystyy vielä tuosta parantamaankin paljon, Nikunen povasi.
Matti Hautamäki sijoittui sunnuntaina kolmanneksi viimeiseksi. Nikusen mukaan Hautamäki joutuu nyt hakea vauhtia harjoitushyppyreistä.
- Hautamäen Matilla on nyt treenin paikka ja kilpailuihin tulee pikkuinen stoppi. Hänen pitää saada kroppa ja pää kuntoon, ja tulla uudestaan yrittämään, Nikunen totesi MTV3:lle.
Nikunen haluaa koota vahvan joukkueen Saksan Oberstdorfissa 22.-24. helmikuuta kisattaviin lentomäen maailmanmestaruuskisoihin.
- Täytyy pitää tähtäimenä kuukauden päästä kisattavia lentomäen MM-kilpailuita. Siihen tehdään töitä, että Hautamäki on siellä kovassa kunnossa, Nikunen totesi.
Lue myös:
Ahonen voitti lentomäen aamukisan
Ahosen tuplayritys vesittyi kisan peruuntumiseen
(MTV3)