Niko 2 – lentäjäveljekset

Niko, lentäjän poika (2008) oli suuri menestys neljä vuotta sitten. Suomalaisen Anima Vitae -yhtiön silmäterästä kasvoi kansainvälinen suksee, jonka levitysoikeudet myytiin 118 maahan. Poropojan jouluseikkailusta tuli elokuvatuotantomme kaikkien aikojen kotimainen vientivaltti.

Ei siis ihme, että Niko lentää jälleen. Niko 2 – lentäjäveljekset jatkaa siitä, mihin ykkösosa jäi. Pikkuporo (äänenä Erik Carlsson) nauttii lentämisestä yhdessä viikonloppuisänsä Hirvaksen (Juha Veijonen) kanssa. Tavallinen arki ei houkuta joulupukin lentojoukkoihin kuuluvaa isukkia, joka viihtyy erinomaisesti rellestävien porotoveriensa kanssa.

Niko haluaisi isän ja Oona-äidin (Elina Knihtilä) samaan tokkaan, vaikka viimemainitulla on jo ihan eri elämänkumppani mielessään. Äidin uusi ystävä Lenni (Riku Nieminen) ja eritoten tämän pieni poika Jonni (Juhana Vaittinen) saavat Nikon suunniltaan. Hän hylkii perässään kirmaavaa pikkuveljeä kohtalokkain seurauksin: ilkeät kotkat kaappaavat Jonnin kynsiinsä.

Liito-orava Julius (Mikko Kivinen), lumikko Wilma (Vuokko Hovatta) ja uusi tuttavuus, erakkoporo Topias (Aarre Karén), auttavat huolestunutta Nikoa vaarallisessa pelastusoperaatiossa. Matka kotkien konnulle on vaativa, mutta vielä vaarallisempaa on päästä perille, sillä siipiveikkoja simputtaa verenhimoinen Valkoinen Susi (Katariina Kaitue).

Täysosumalle on vaikea vetää vertoja, mutta Niko 2:n kohdalla tehtävässä on onnistuttu hyvin. Komea tyyli säilyy, kiitos viimeistellyn visualisoinnin, erinomaisten ääninäyttelijöiden ja koossapysyvän perusajatuksen. Reilun tunnin pituus palvelee suoraviivaista kerrontaa, joka ymmärtää pysytellä parissa kantavassa teemassa.

Ensimmäinen elokuva kertoi itseluottamuksen ja rohkeuden löytämisestä. Jatko-osa keskittyy muiden huomioonottamisen ja epäitsekkyyden tärkeyteen. Uusperhe-aihe puhuttelee varmasti monia lapsikatsojia, ja parhaimmillaan se onnistuu siinä juuri lapsen omalla kielellä.

Ja jouluseikkailusta on kysymys tälläkin kertaa. Vauhdista ei ole tingitty, vaan sitä korostetaan vielä entisestään 3D:llä. 3D myös vahvistaa tarinan jännittävyyttä, mutta kokonaisuutena elokuvan pelottavuus on ykköselokuvan luokkaa. Nyanssit tahtovat välillä tosin peittyä villiin liikkeeseen, mikä verottaa hahmojen kiinnostavuutta ja kerronnan humoristisuutta.

Loppukaneettina kiitettäköön aivan erikseen pikkuporoja tulkitsevia Erik Carlssonia ja Juhana Vaittista – kymmenen pistettä ja papukaijamerkki molemmille!

Teksti: Outi Heiskanen