(Spinefarm)
Nightwishin uusin levy ei ole vain tuore esitys suomalaismetallistien osaamisesta vaan myös teos, jolla kiteeläislähtöinen bändi valtaa uusia alueita.
Tästä käy kiittäminen sekä Tuomas Holopaisen osaamista biisinteossa, mutta erityiskiitoksen voi lausua Anette Olzonille, joka korvasi Tarja Turusen yhtyeen laulajana.
Olzonin ääni uppoaa huomattavasti laajempaan kuulijakuntaan kuin edeltäjänsä klassinen hoilotus. Näin Nightwish kerännee yhä uusia faneja ja uskoa sopii, että Olzon ei karkota vanhojakaan pois. Se tosin selviää vasta, kun fanit saavat kunnon näytteen Anetten kyvystä laulaa kappaleita ajalta ennen Olzonia.
Olzon ei hurmaa äänialansa laajuudella yhdessäkään Dark Passion Playn veisussaan, mutta puutteet on korvattu useamman lauluraidan ymppäämisellä päällekkäin ja äänialan rajoitteita kunnioittavin sävelin.
Turusen "oopperalaulu" rajasi kuulijakuntaa enemmän kuin Olzonin popmaisempi ääni. Lusikkansa laulusoppaan työntää myös basisti Marco Hietala, jonka rosoinen "laulu" ryydittää myös Nightwishin uutukaisen äänimaailmaa muutamaan otteeseen. Hietalan ääni toimii paremmin vuorotellessaan Olzonin laulun kanssa Turusen sijaan.
Yksittäisistä biiseistä parhaimmistoon nousevat sinkkunakin julkaistut Amaranth ja Eva. Amaranth saattaa ensikuulemalta olla erittäin kevyen kuuloinen poprallatus. Mutta jos musiikkilaitteesta löytyy potkua, saa kappaleesta raskaamman kuvan, kun säätää äänenvoimakkusnuppia lähemmäs kaakkoa ja soundit ja rytmi pääsevät paremmin esiin.
Progemeiningistä haltioituvaa kuulijakuntaa ilahduttanee elokuvamusiikin mieleen tuova 14-minuuttinen avausraita The Poet And The Pendulum.
Teksti: Mikko Niimes