New Yorkin pörssissä rikottiin jälleen ennätyksiä

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssi sulkeutui tuoreisiin ennätyslukuihin maanantaina.

Keskeiset indeksit Dow Jones sekä S&P  500 saavuttivat kaikkien aikojen piste-ennätyksensä.

Teollisuuspainotteinen Dow Jones kohosi 1,1 prosenttia 33  527,27 pisteeseen.

Laajapohjainen S&P  500 nousi 1,4 prosenttia 4  077,83 pisteeseen.

Teknologiapainotteinen Nasdaq puolestaan nousi 1,7 prosenttia 13  705,59 pisteeseen.

Wall Streetin pörssissä on rikottu ennätyksiä jälleen sen jälkeen, kun Yhdysvaltain kongressi hyväksyi maaliskuussa 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin.

Osakemarkkinat ovat näyttäneet osaltaan merkkejä maan talouden elpymisestä, samalla kun koronarokotteita jaetaan entistä laajemmin.

Talousrintamalta on kuulunut myös muita hyviä uutisia.

Esimerkiksi palvelualalla tilaukset olivat ennätyskorkealla maaliskuussa patoutuneen kysynnän myötä. Lisäksi autovalmistajilla on ollut hyvä kausi.

Maanantaina autovalmistaja General Motorsin osakkeet nousivat 5,8 prosenttia, kun yritys kertoi tulevasta sähköautostaan.

Kilpailijayritys Tesla kertoi puolestaan hyvästä ensimmäisen vuosineljänneksen myynnistä, ja sen osakkeet nousivat 4,4 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat