Netin aivopähkinöihin kyllästynyt Janne piirsi parin oluen jälkeen tökerön kuva-arvoituksen: "Repesin aivan täysin"

Toimitko näillä tavoilla? Voit olla varma, että ihmiset vihaavat sinua 1:24
Näillä tavoilla varmistat, että ihmiset vihaavat sinua!

Huonoihin aivopähkinöihin kyllästynyt suomalaismies laati oman tökerön versionsa kuva-arvoituksesta. Aivopähkinän piirtäjällä on mysteerin ratkaisijalle kyseenalainen palkinto.

Kuva-arvoitukset, nuo väsyneitä hetkiä piristävät aivopähkinät. Olemme kertoneet esimerkiksi hauskasta kirahviarvoituksesta, lumiukkopulmasta ja vaahtokarkkipähkinästä. Kaikkien mieleen vastaavanlainen ongelmanratkonta ei kuitenkaan ole.

Yksi aivopähkinöihin kyllästyneistä on Janne Hirvanen, joka eräänä lauantai-iltana parin oluen jälkeen päätti Facebookia selailtuaan jakaa mielipiteensä kuva-arvoituksista piirtämällä oman versionsa.

– Tuolloin kiersi kymmeniä toinen toistaan näsäviisaampia arvoituksia, joiden ratkaisija pääsi sitten hönöttämään tärkeänä, Hirvanen perustelee MTV Uutisille.

Ketutuksen lopputuloksena syntyi tökeryydessään huvittava kuva-arvoitus. Vuonna 2017 julkaistu kuva on kerännyt yli 2200 reaktiota, 4500 jakoa ja 504 kommenttia.

Tökerö kuva-arvoitus huvittaa somekansaa

Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Myös Twitterissä hämmentävä piirros on aiheuttanut huvitusta. Kuvassa lasketaan yhteen esimerkiksi banaaneja, jalkalamppuja sekä takapuoleen työnnettyjä asioita ja eläimiä.

Hirvanen kertoo Facebookissa, että kuva-arvoitusten piirtelyn sijaan hänen olisi oikeasti lauantai-iltana pitänyt lukea työoikeuden tenttiin.

Taustatieto kirvoitti huumoria sosiaalisessa mediassa.

”Vuoden viestintäteko on tässä.”Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

”Repesin aivan täysin. Vastausta en tiedä, mutta tän Hirvasen pitäisi vielä miettiä jotain luovempaa oikeustieteen sijaan. Huippuinnovointia.” Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Ratkaisijalle luvassa "palkinto"

Mikä vastaus sitten on? Keskustelussa heitetään useamman kerran ilmoille luku 42. Viestiketjusta ei kuitenkaan paljastu, mikä todellisuudessa on oikea vastaus.

Hirvanen kertoo, ettei itsekään tiedä ratkaisua jakamaansa arvoitukseen.

– Kyllä mulla silloin oli siihen desimaalintarkka vastaus, mutta ellen väärin muista, niin taisin ottaa vielä piirtelyn jälkeen pari olutta lisää juhlistaakseni luomaani taiteellista merkkiteosta ja unohdin sen.

Arvoituksen ratkaisijalle Hirvasella on ehdottaa kuvan tyyliin sopivaa palkintoa.

– Jos joku tämän ratkaisee ja kertoo ratkaisun minullekin, niin hän saa kunnian tarjota minulle oluen. Tai kaksi.

Osittaislähteet: Facebook, Twitter

Lue myös:

    Uusimmat