USA 2008. Ohjaus: Andrew Adamson. Käsikirjoitus C.S.Lewisin kirjan pohjalta: Andrew Adamson, Christopher Markus, Stephen McFeely. Kuvaus: Karl Walter Lindenlaub. Leikkaus: Sim Evan-Jones. Musiikki: Harry Gregson-Williams. Tuotanto: Mark Johnson, Philip Steuer, Andrew Adamson. Pääosissa: Georgie Henley, Skandar Keynes, William Moseley, Anna Popplewell, Ben Barnes, Sergio Castellito, Peter Dinklage. Kesto: 146 min.
C.S. Lewisin Narnia-sarjan toisessa osassa Pevensin sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy imaistaan Lontoon metroasemalta takaisin Narniaan, jossa aikaa on ehtinyt kulua 1300 vuotta. Raunioitunutta fantasiamaata hallitsee armoton kuningas Miraz, joka aikoo surmata todellisen kruununperijän prinssi Kaspianin ja luovuttaa valtaistuimen vastasyntyneelle pojalleen. Kaspian joutuu piileskelemään metsissä, samoin kuin kentaurit, minotaurit sekä joukko puhuvia eläimiä. Jotta Narnia vapautuisi Mirazin vallasta, tarvitaan eläinten, ystävällisen kääpiön, Narnian kuninkaiden ja kuningattarien sekä pelottoman Aslanin apua.
Andrew Adamson tekee Narnian tarinasta jälleen toimivaa perusfantasiaa, nautiskelee luonnon kauneudella ja antaa kameran liitää pitkin jylhiä kallioita ja satumaisia metsiä. Velhoa ja leijonaa synkemmässä tarussa taistellaan ahkerasti: miekat heiluvat rivakasti ja jousipyssyjen nuolet sinkoilevat väsymättä. Hienot sotakohtaukset tuntuvat tosin tarpeettoman pitkiltä. Myyttiset olennot ovat vakuuttavia tietokoneluomuksia, mutta tätä kaikkeahan osataan jo odottaa.
Kirjailija C.S. Lewisin ideologia on herättänyt kiivastakin debattia ja poikinut lukuisia akateemisia tutkimuksia. Lewis saarnasi fantasiansa kautta kristinuskon sanomaa ja levitti nykyisin kovin tunkkaiselta tuntuvaa moraalikäsitystään. Allegoriat ja uskonnolliset painotukset ovat Prinssi Kaspianissa ensimmäistä Narnia-tarinaa hillitymmät. Nyt hengellinen ydinsanoma on uskon menettäminen ja sen uudelleen löytäminen. Lewisin kirjasta löytyy varmasti elokuvasta puuttuva vastaus tärkeään kysymykseen: Miksi Aslan on hylännyt kansansa ja jättänyt sen Mirazin hirmuhallinnon tallattavaksi?
Elokuvan kohdeyleisöön raamatulliset viestit eivät välttämättä uppoa. Esimerkiksi muutama tuntemani teini ei nähnyt Velhossa ja leijonassa mitään uskonnollista. Raamatusta on ilmeisesti tulossa yhä tuntemattomampi. Prinssi Kaspianissa uskonnollisin kohtaus osuu elokuvan lopulle, kun messiaaninen Aslan saapuu ratkaisemaan pitkään jatkuneen väkivaltaisen taistelun ja muuttaa meren valtavaksi jumalhahmoksi.
Kaspianin ja Susanin välillä on romanssintynkää, mikä lienee käsikirjoittajien lisäämä sivujuonne. Kevennyksiksi tarkoitetut kohtaukset, kuten humoristinen hiiri, eivät istu elokuvan synkkään perustunnelmaan. Vaikka Prinssi Kaspianissa ei ole muuta vikaa kuin venytetty kesto, siitä ei jää mieleen oikein mitään. Sama pätee useimpiin tämän genren elokuviin, Harry Pottereihin, Pirates of the Caribbean -seikkailuihin ja niin moneen muuhun. Hyvin tehty elokuva ei ole sama asia kuin elämys.
Teksti: Minna Karila