Anna Abreu, Kristiina Brask, Anna Puu, Jonna Geagea. Suomalaiset naisartistit ovat viime aikoina uskaltaneet heittäytyä rohkeisiin kuviin levyjensä kuvituksessa.

Nylon Beatin Jonna Kososena aiemmin tunnetun Jonna Geagean Katso Mua -singlen kannessa Jonna nähdään yläosattomissa. Katso mua kertoo stripparista ja hänen asiakkaastaan. Musiikkivideolla Jonna esittää stripparia itse, ja hänen asiakkaanaan nähdään Juha Veijonen.
Kristiina Brask tuli tunnetuksi vuoden 2007 Idols-kilpailusta. Söpöstä teinistä upeaksi nuoreksi naiseksi muuttunut laulaja poseeraa rohkeasti vuonna 2009 julkaistun toisen albumin Kuivilla susta -kannessa.
Anna Abreun Just a pretty face? -albumilla aikuistunut Anna poseeraa rohkeasti helmat hulmuten. Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtasen mukaan idea albumin kansikuvaan tuli suoraa artistilta itseltään.
Hiljattain äitiyslomalle jäänyt laulaja Anna Puu esiintyy Sahara-albuminsa kannessa kilpasiskoja siveellisemmin, mutta kuitenkin sensuellin seksikkäästi. Sahara on naisen toinen albumi, Anna Puu sijoittui toiseksi vuoden 2008 Idols-kilpailussa.
Levy-yhtiö Sony BMG:n toimitusjohtajan Kimmo Valtasen mukaan levy-yhtiöt eivät tee vaatimuksia levyjen kansikuvien suhteen, yleensä ideat kansikuvaan tulevat suoraan artistilta.

