Nälkäpäiväkeräys alkaa: Aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrä kasvaa – pelkästään eteläisessä Afrikassa 45 miljoonaa näkee nälkää

Nälkäpäiväkeräyksellä avustetaan koronakriisistä ja ruokapulasta kärsiviä 8:42
Nälkäpäiväkeräyksellä autetaan koronakriisistä ja ruokapulasta kärsiviä.

Tänään alkaa jokavuotinen Nälkäpäiväkeräys. 

Yksi keräyskohteista on tänä vuonna Jemenissä viime sunnuntaina avattu koronahoitokeskus. Kyseessä on 60-paikkainen kenttäsairaala, ja potilaita on alkanut jo saapua.

– On ollut mukava huomata, että toiminta on lähtenyt pyörimään, iloitsi Sami Jukkala paikan päältä Jemenin koronahoitokeskuksesta.

SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan päällikkö Tiina Saarikoski kertoi Uutiaamussa, että ruokapulasta ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrä oli 2000-luvun alkupuolella laskussa, mutta vuosina 2014-2015 tilanne valitettavasti muuttui. Siitä asti trendi on ollut taas noususuuntainen. 

– Esimerkiksi eteläisen Afrikan ruokaturvatilanne on sellainen, mihin olemme käyttäneet katastrofirahaston varoja. Siellä tällä hetkellä 45 miljoonan ihmisen on arvioitu olevan ruokaturvattomassa tilassa. Se olisi Suomen mittakaavassa kahdeksan kertaa Suomen väkimäärä, Saarikoski havainnollistaa. 

Lue myös:

    Uusimmat