Porvoon Salibandyseura on uusi salibandyn naisten Suomen mestari. PSS voitti torstaina F-liigan finaalisarjan seitsemännessä ottelussa SB-Pron voittolaukauskilpailun jälkeen 2–1, ja saavutti Nurmijärvellä seurahistorian ensimmäisen SM-kullan otteluvoitoin 4–3.
– Pelattiin kurinalainen ja hyvä kausi. Meillä on hyvä joukkue ja joukkuehenki, ja porukka on sitoutunut. Syitä on tosi monia ja kun ne ynnää, niin ansaitsimme voiton, arvioi PSS:n Henna Uljua.
Tasainen finaalisarja sai arvoisensa lopun. Elina Kujala vei SB-Pron johtoon vain reilun minuutin pelin jälkeen, PSS:n Fanny Holmberg tasoitti kolmannen erän alkajaisiksi. Jatkoerässä PSS:n Celine Stettler laukoi tolppaan ja SB-Pron Karoliina Kujala missasi avopaikan kahdesta metristä.
– Onhan ne jännittäviä hetkiä. Koko ottelusarja oli äärimmäisen tiukka, ehkä näihin on vähän ehtinyt tottua, Uljua hymyili.
Voittolaukauskisa venyi ja venyi
Voittolaukauskilpailussa kymmenen laukojaa ei riittänyt selvittämään voittajaa. Jatkoyrityksillä Arla Salo torjui Ina Lemisen yrityksen ja Ella Sundström harhautteli mestaruuden Porvooseen.
– Jännitti niin, että vika rankkari jäi katsomatta, veti ihan veteläksi. Luotto oli iso, vetäjät oli mietitty aika lukituiksi. Siinä käytiin Tiian (valmentaja Ukkonen) kanssa pientä karhunpainia, meneekö Holmberg vai Sundström. Päädyttiin tuohon ja hyvä näin, sanoi PSS:n päävalmentaja Jukka Kouvalainen.
Jo kertaalleen liigauransa päättänyt Uljua, 28, pelasi Porvoossa liigaa jo kaudella 2008–2009. Keväällä 2008 hän oli katsomassa, kun PSS pelasi ensimmäisen kerran SM-finaalissa, mutta kärsi tappion Tampereen Classicille.
– Olin silloin päässyt ekoihin treeneihin mukaan naisten porukkaan. Välissä on käyty kokeilemassa karsinnoissa, miten siellä selvitään. Pleijarisarjoja on hävitty välillä aika isoillakin numeroilla. Nyt kova työ tuotti vihdoin tulosta, Uljua kertasi PSS:n tarinaa.
