Matti Nykäsen ja Mervi Tapolan kärhämän käsittely alkaa Turun hovioikeudessa.
– Ei tässä mitään. Odotetaan, että totuus tulee esiin, Matti Nykänen kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille keskiviikkona Turun hovioikeudessa.
Matti Nykänen oli paikalla hovioikeudessa heti yhdeksän aikaan aamulla ja odotteli rauhassa käsittelyun alkua. Nykänen oli kaikesta huolimatta hyväntuulinen. Mies oli ruskettunut ja levänneen oloinen. Hän joi pullakahvit ennen oikeusistunnon alkamista.
Jonkin verran oikeusistunto näytti mäkikotkaa jännittävän, sillä hän kävi kaksi kertaa tupakalla ennen kymmentä. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös se, että Matin päivää hovioikeudessa todisti videokamera, joten onko tulevaisuudessa mahdollisuus odottaa Matista uutta dokumenttia?
Matti Nykänen kohtaa ex-vaimonsa Mervi Tapolan keskiviikkona Turun hovioikeudessa. Turussa käsitellään veristä yhteenottoa, joka tapahtui Nykästen silloisessa yhteisessä kodissa Ylöjärvellä joulupäivänä 2009.
Matti Nykänen ja ex-vaimo Mervi keskiviikkona käräjillä – tästä on kyse
Matti Nykäsen tärkein tukihenkilö ei saavu oikeuteen
(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)