Näin Vantaan paloittelumurhat etenivät – motiivi epäselvä

Syyttäjän mukaan paloittelumurhien uhriksi joutuneet miehet menivät rikollisryhmä United Brotherhoodin kerhotiloihin juhlajärjestelyjen takia keskellä yötä 8. kesäkuuta.

Uhreista toinen suunnitteli juhlia vankilasta vapautumisen kunniaksi. Hän oli valvotussa koevapaudessa ja olisi vapautunut elinkautisesta vankeusrangaistuksesta heinäkuun alussa.

Syyttäjän mukaan uhrit istuivat surmaajiensa kanssa kerhotilan baaritiskillä, kunnes heidän välilleen tuli riitaa. Vieraat tapettiin lyömällä teräaseella päänalueelle monia kertoja, toista uhria myös kuristettiin.

– Tilanteessa on käytetty voimakasta väkivaltaa. Uhri [sanoo nimen] on yllätetty täydellisesti, syyttäjä Leena Hurmala kertoi oikeudessa.

Naapurit heräsivät mäiskintään

Syyttäjän mukaan useat yläkerran asunnoissa nukkuneet ihmiset heräsivät hakkaamisäänin. Metelöintiin kyllästynyt naapuri nauhoitti alakerrassaan tapahtuneet henkirikokset ääninauhalle.

Havainnot kertovat, että surmaaminen ja niihin liittyvät tapahtuvat kestivät ajallisesti monta tuntia. Ruumiit katkaistiin kerhotilojen pesutiloissa ja pakattiin mustiin jätesäkkeihin.

Ruumiiden kuljetus tehtiin syyttäjän seuraavana päivänä. Käytetystä autosta ei ole varmuutta.

Kumpikin uhreista löydettiin heinäkuussa maastosta, toinen Nurmijärveltä ja toinen Vihdistä. Ajomatka kerhotiloista kumpaankin paikkaan kestään 19 minuuttia. Ruumiita ei varsinaisesti ollut kätketty.

– Toinen oli trukkilavan alla ojassa ja toisen päälle oli heitetty mattoa ja muuta päälle, syyttäjä Hurmala kuvaa.

Vanhempi syytetyistä kiisti oikeudessa syytteet murhista. Nuorempi syytteessä oleva myönsi aiheuttaneensa kahden miehen kuoleman, kuitenkin vailla tahallisuutta.

– Hän on kertonut, että tuossa tilanteessa hän meni paniikkiin, paloitteli ne ja hävitti, kertoo miestä avustanut oikeustieteen kandidaatti Jukka Juntunen.

Tehosiivouskaan ei auttanut

Syyttäjän mukaan kerhotiloja siivottiin usean päivän ajan hyvinkin voimakkailla pesuaineilla. Poliisi teki kotietsinnän kerhotiloihin heinäkuussa sen jälkeen, kun pusseihin sullotut ruumiit olivat löytyneet. Pähkinärinteen jengitiloista löytyneet veripisarat todistivat murhien tapahtuneen siellä.

– Siellä on pintaa lähtenyt, maalia lähtenyt ja kaikista huolimatta sieltä löydettiin jälkiä, syyttäjä summasi.

Toinen syytetyistä tunsi toisen uhrista. He olivat istuneet vankilassa yhtä aikaa ja uhri tiesi mahdollisesta juhlapaikasta. Muutoin osapuolet eivät tiettävästi tunteneet toisiaan. Tekojen motiivi on jäänyt tutkinnassa epäselväksi.

Aviovaimoa ei voida syyttää

Oikeudessa kolmatta henkilöä syytetään rikoksentekijän suojelemisesta. Syyttäjä Hurmalan mukaan mies on osallistunut siivoustarvikkeiden sekä vereentyneiden tavaroiden tilalle vaihdetun omaisuuden hankkimiseen.

Siivousjärjestelyihin osallistui myös murhasyytteessä olevan miehen vaimo.

– Koska hän on aviopuoliso, häntä ei voida syyttää rikoksentekijän suojelemisesta. Läheisiä henkilöitä ei voi syyttää sellaisista teoista, kertoo syyttäjä Hurmala.

Syyttäjä vaatii kahdesta raa’alla ja julmalla tavalla tehdystä henkirikoksesta elinkautista vankeustuomiota. Rikoksentekijän suojelemisesta syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta.

Lue myös:

    Uusimmat