MyPalle maalin kotivoitto Hongasta

Niki Helenius, kuva: Lauri Ouvinen
Niki Helenius, kuva: Lauri Ouvinen
Julkaistu 24.09.2007 21:59(Päivitetty 24.09.2007 22:03)

Myllykosken Pallo otti toisen voittonsa viikon aikana kukistamalla maanantaisessa jalkapalloliigan ottelussa Hongan maalein 1-0 kotikentällään Anjalankoskella. Näin kotijoukkue harppasi sarjassa neljä pykälää ylemmäs. Toisaalta Honka sai tappion myötä menettää kolmannen tilansa.

Ottelu oli vauhdikasta jalkapalloa, jossa kummallakin joukkueella oli omat tilaisuutensa. Kumpi tahansa joukkueista olisi voinut ottelun voittaa, mutta ratkaisuksi tuli nyt MyPan ensimmäisen jakson parempi vire.

Tällä kertaa ratkaisijaksi nousi Niki Helenius, jonka tarkka sijoitus 26. minuutilla painui yli Honka-maalivahti Tuomas Peltosen takanurkkaan.

- Meillä oli pelaaminen vähän takkuista. Syöttöpeli oli varsin heikkoa. Meillä ei oikeastaan ollut missään vaiheessa sellaista meille tunnusomaista taistelua kentällä ja syöttöpeliin ei saatu tarvittavaa nopeutta. Tietysti tässä oli myös MyPan hyvyyttä, totesi vieraiden valmentaja Mika Lehkosuo.

Lehkosuon mukaan Honka ei tästä ottelusta ansainnut enempää. Sen sijaan MyPan valmentaja Janne Hyppönen iloitsi kotikentällä tulleesta voitosta.

- Saimme ottelussa paljon vastahyökkäyksiä ja niistä olisi pitänyt jo aikaisemmin tehdä ratkaisevat osumat. Nyt kuitenkin saime hyvällä oman pään pelaamisella nollan säilymään, Hyppönen totesi.

MyPan parhaimmistoa olivat entiseen tapaan Heikki Pulkkinen ja maalivahti Janne Korhonen, joka nappasi yhden Honhan Tero Koskelan lähettämän laukauksen alakulmasta varmasti hyppysiinsä. Myös Mohammed Fofana oli vauhdissa.

Vieraista puolustuksessa oli varmin Roope Heilala. Tuomo Turunen pelasi muilta osin mainiosti, mutta varoitus ja MyPan maaliin johtaneen pallon tuhriminen himmensivät esitystä. Tero Koskela teki keskikentällä kovan päivätyön.

MyPa - Honka 1-0 (1-0)
26. Niki Helenius 1-0

MyPa:
Janne Korhonen, Heikki Pulkkinen, Toni Huttunen, Hugo Miranda, Tuomas Kansikas, Nebi Mustafi (v), Eetu Muinonen, Mohamed Fofana (79. Koffi Konan), Niki Helenius (68. Eero Peltonen), Aleksei Kangaskolkka (59. Saku Puhakainen), Juho Nykänen.

Honka:
Tuomas Peltonen, Roope Heilala, Ville Jalasto, Tero Koskela (v), Nicholas Otaru (60. Joel Perovuo), Peke Huuhtanen (60. Jami Puustinen), Roni Porokara, Tuomo Turunen (v), Hannu Haarala, John Weckström (87. Aleksandr Kokko), Janne Saarinen

Erotuomari: Tero Nieminen
Yleisöä: 1098

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo