MyPa maksoi kalavelkojaan Interille

Tero Taipale, kuva: Lauri Ouvinen
Tero Taipale, kuva: Lauri OuvinenMTV3
Julkaistu 01.10.2006 21:57(Päivitetty 01.10.2006 22:27)

Interin viiden tappiottoman ottelun sarja Jalkapalloliigassa katkesi sunnuntaina Myllykoskella MyPan jatkaessa taistelujaan kärkipään sijoituksista 1-0-voitolla. MyPa säilytti mahdollisuutensa viidenteen sijaan, mutta ylemmäksi sijoittuminen vaatii jo muiden apuja. Inter sen sijaan jäi vielä putoamiskurimuksen kouriin, vaikka tilanne pysyi ennallaan kaikkien peräpään joukkueiden hävitessä.

MyPa maksoi ottelussa kalavelkoja, sillä Inter on voittanut hallitsevat mestarit 1-0-lukemin jo kahteen otteeseen kotikentällään. Viimeinen voitto tuli runsas viikko sitten Interin pudotettua MyPan Suomen Cupista.

Ottelussa oli voittaneiden puolelta kaksi sankaria. Maalin 85. minuutilla tehnyt Tero Taipale oli toinen, mutta täydestä pistepotista MyPa saa kiittää maalivahti Janne Korhosta, joka eliminoi Timo Furuholmin tasoitusyrityksen aivan viime hetkillä.

Taipaleen kauden ensimmäinen maali oli kaunista nähtävää. Kaukaa lähtenyt kierteinen veto upposi maalin takanurkkaan, eikä Inter-maalivahti Magnus Bahnella ollut mahdollisuuksia venyä torjuntaan. Osasyyn osumasta kontolleen saa ottaa Interin parhaimmistoon kuulunut puolustaja Joni Aho.

- Menetin siinä tilanteessa kontrollin palloon ja Tero pääsi vapaasti laukomaan. Vaikka laukaus olikin hieno, otan siitä omaan piikkiini vähintään puolet, laitapuolustaja Aho totesi.

Interin valmentaja René van Eck ei ollut kovin allapäin tappion jälkeen. Hän harmitteli, että pelaajat tuhlasivat energiaansa turhanpäiväiseen juoksenteluun.

- Kyllähän kotivoitto näyttää oikeudenmukaiselta. Tiesinkin, että MyPa on paljon parempi, mitä sen esitys Turussa Suomen Cupin ottelussa oli, van Eck kertoi.

Kotijoukkueen parhaimmistoon kuuluivat eirnomaisen ottelun pelannut toppari Sampsa Timoska ja kovasti raatanut keskikenttäpelaaja Tuomas Kuparinen.

MyPa - Inter 1-0 (0-0)
85. Tero Taipale 1-0.

MyPa:
Janne Korhonen, Heikki Pulkkinen, Sampsa Timoska, Toni Huttunen, Tuomas Kansikas, Tuomas Kuparinen (v), Mohamed Fofana (59. Marco Manso), Eetu Muinonen, Mika Hernesniemi (81. Tero Karhu), Saku Puhakainen (66. Aleksei Kangaskolkka, v), Tero Taipale (v).

Inter:
Magnus Bahne, Jukka Sinisalo, Jermu Gustafsson, Joni Aho, Henri Lehtonen (v), Touko Tumanto, Tomi Petrescu (45. Mika Mäkitalo), Valtter Laaksonen (82. Artim Sakiri), Ryan Botha (v), Miikka Ilo (65. Timo Furuholm), Mika Ojala.

Erotuomari: Tony Asumaa.
Yleisöä: 1258.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

FC Inter