MTV3:n Hockey Night –toimitus selvitti viimevuotiseen tapaan SM-liigan pelaajien verotietoja vuodelta 2003. Selvityksestä vertailtiin muun muassa tehopisteen hintaa joukkuetta kohden. Vuoden takaiseen malliin kalleimmat tehopisteet olivat Bluesilla ja Jokereilla: keskinäinen järjestys vaihtui ja suurimman hinnan tehopisteestään maksoi Blues.
Selvityksessä vertailtiin pelaajien SM-liigan runkosarjan otteluissa tekemiä tehopisteitä (maalit+syötöt), ei joukkueiden keräämiä sarjapisteitä. Tilastoihin laskettiin mukaan kunkin joukkueen kymmenen parasta Suomen verotuksen piirissä ollutta pistemiestä sekä maalivahdeista suuripalkkaisin. Pelaajien palkat laskettiin Suomen vuonna 2003 verotettujen ansiotulojen mukaan.
Täysin absoluuttista tietoa selvitys ei tarjoa, sillä osa etenkin joukkueitten ulkomaalaispelaajista ei vuonna 2003 ollut Suomen verotuksen piirissä. Osa pelaajista ei myöskään pelannut koko verovuotta 2003 Suomessa, joten kotimaan verotuksen piirissä eivät välttämättä ole koko vuoden ansiot. Kovin merkittäviä muutoksia tilastoihin ei kuitenkaan näiden seikkojen myötä tullut.
Bluesin tehopisteen hinnaksi muodostui 3 875,24 euroa, kun Jokerit joutui maksamaan pisteestä reilut 250 euroa vähemmän. Selkeästi halvimmalla tehonsa sai JYP, jonka yhden tehopisteen hinnaksi tuli vain 1 152,26 euroa. Toiseksi halvimmalla selvinnyt Ilves joutui maksamaan pisteestä miltei 1 000 euroa enemmän.
Osaltaan Bluesin tehopisteen hintaa selittää SM-liigan kovapalkkaisin pelimies Jan Caloun, joka kuittasi yksistään enemmän ansioita – 316 416 euroa - kuin JYP:n kymmenen kärki yhteensä. Toisaalta espoolaisten tilastossa eivät näy pitkään loukkaantuneena olleen Juha Ylösen ansiot, jotka olivat kolmanneksi korkeimmat koko SM-liigassa. Calounin ja Ylösen väliin palkkatilastoissa sijoittui HIFK:n Timo Pärssinen.
Maalivahdeista selvästi kovapalkkaisimmat olivat SaiPan Jarmo Myllys (167 383 euroa) ja HIFK:n Dave Stathos (156 995 euroa). Molemmat mahtuivat myös kovapalkkaisimman kymmenikön joukkoon.
Calounin kovat ansiot näkyvät myös tehopisteen hintaa laskettaessa. Tshekki tienasi peräti 8 113,23 euroa jokaista tehopistettään kohti. Tilastossa seuraavina olevien Pelicansin Martin Cechin (9 pistettä) ja Aki Heinon (5 pistettä) kovaa lukemaa selittää lähinnä vähäinen tehopistemäärä – Pelicansissa listoille nousi alle kymmenelläkin tehopisteellä.
Selvityksessä mukana olleista pelaajista Ässien Marko Kivenmäki (311,86 euroa) ja Kärppien Janne Pesonen (332,50 euroa) hankkivat joukkueilleen tehopisteitä selkeästi huokeimmalla. Kivenmäki naputti 26 pistettä saman korvauksen eteen kuin Caloun yhden.
Selvityksessä vertailtiin myös SM-liigan joukkueitten kokonaispalkkasummia. Kymmenen kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin vertailussa ainoana miljoonan euron rajan ylitti HIFK ja pelaajakohtainen keskiarvokin nousi niukasti yli 100 000 euron. Vertailun vuoksi mukaan otettiin myös jalkapalloilun tuplamestari HJK, jonka alapuolelle tilastossa jäivät vain selkeästi pienimmillä palkkakuluilla selvinneet Pelicans ja JYP.
HJK:n osalta voi havaita, että "peruspalkassa" jääkiekkoilijoiden ja jalkapalloilijoiden välillä ei välttämättä ole Suomessa kovin suurta eroa. Jääkiekon puolella huipuille maksetaan kuitenkin selkeästi suurempia summia. HJK:n kovatuloisin pelaaja Alexei Eremenko sr. olisi tarvinnut 58 215 euron verotettavaan ansiotuloonsa miltei toisen mokoman lisää yltääkseen SM-liigan 20 parhaiten palkatun pelaajan joukkoon.
Tehopisteen hinta / joukkue
Blues 3 875,24 Jokerit 3 623,02 Tappara 3 364,37 HIFK 3 331,36 HPK 3 196,46 TPS 2 931,71 Ässät 2 841,43 Lukko 2 806,95 Pelicans 2 749,15 Kärpät 2 645,98 SaiPa 2 576,01 Ilves 2 101,82 JYP 1 152,26
Koko palkkasumma 11 pelaajasta
k.a. HIFK 1 139 325 103 575 Blues 957 185 87 017 TPS 929 352 84 487 Kärpät 878 465 79 860 Jokerit 869 525 79 048 HPK 824 686 74 971 Tappara 763 712 69 428 Lukko 696 123 63 284 Ässät 599 541 54 504 SaiPa 548 691 49 881 Ilves 514 947 46 813 HJK 511 937 46 540 Pelicans 395 878 35 989 JYP 286 912 26 083
SM-liigan TOP 20 -palkat 2003
(Tilastot perustuvat Suomen verotustietoihin, joten niistä puuttuu ulkomaalaispelaajia)
palkka (€) Seura 1 Jan Caloun 316 416 Blues 2 Timo Pärssinen 240 576 HIFK 3 Juha Ylönen 187 419 Blues 4 Antti Aalto 175 837 TPS 5 Jarmo Myllys mv 167 383 SaiPa 6 Roman Vopat 157 107 HIFK 7 Dave Stathos mv 156 995 HIFK 8 Marko Jantunen 156 148 Jokerit 9 Tomas Kucharcik 154 924 HPK 10 Vladimir Machulda 151 554 Kärpät 11 Brett Lievers 149 989 Kärpät 12 Jere Karalahti 145 938 HIFK 13 Aleksander Barkov 140 346 Tappara 14 Janne Ojanen 136 422 Tappara 15 Petr Tenkrat 133 436 Kärpät 16 Pasi Saarela 126 656 Lukko 17 Kai Nurminen 123 016 TPS 18 Martti Järventie 120 535 Jokerit 19 Mika Alatalo 119 954 TPS 20 Tony Virta 115 622 HPK 21 Vesa Viitakoski 114 062 Ilves
TOP 10 palkat - maalivahdit
palkka (€) Seura 1 Jarmo Myllys 167 383 SaiPa 2 Dave Stathos 156 995 HIFK 3 Markus Korhonen 72 868 Kärpät 4 Rob Tallas 66 826 HPK 5 Mika Lehto 62 554 Tappara 6 Petri Vehanen 56 596 Lukko 7 Teemu Lassila 56 139 TPS 8 Mika Oksa 49 646 Blues 9 Joni Puurula 44 875 HPK 10 Markus Helanen 42 353 Jokerit
TOP 20 - "kalleimmat tehopisteet"
palkka (€) / piste Seura 1 Jan Caloun 8 113,23 Blues 2 Martin Cech 7 856,44 Pelicans 3 Aki Heino 7 327,20 Pelicans 4 Aleksander Barkov 7 017,30 Tappara 5 Pasi Tuominen 6 933,67 Ässät 6 Jere Karalahti 6 345,13 HIFK 7 Roman Vopat 6 284,28 HIFK 8 Arto Tukio 6 219,19 Jokerit 9 Jussi Pesonen 6 095,64 Jokerit 10 Rami Alanko 5 743,25 Blues 11 Vladimir Sicak 5 695,83 HPK 12 Aki Uusikartano 5 573,20 SaiPa 13 Martti Järventie 5 478,86 Jokerit 14 Ossi-Petteri Grönholm 5 245,60 Pelicans 15 Tomas Kucharcik 5 164,13 HPK 16 Timo Vertala 5 111,19 Jokerit 17 Vladimir Machulda 5 051,80 Kärpät 18 Mika Alatalo 4 613,62 TPS 19 Timo Peltomaa 4 544,55 Ilves 20 Janne Ojanen 4 400,71 Tappara
TOP 20 - "halvimmat tehopisteet"
palkka (€) / piste Seura 1 Marko Kivenmäki 311,86 Ässät 2 Janne Pesonen 332,50 Kärpät 3 Jarkko Immonen 540,14 JYP 4 Eetu Qvist 563,23 SaiPa 5 Jari Jääskeläinen 641,64 JYP 6 Ville Leino 696,88 Ilves 7 Valtteri Filppula 706,06 Jokerit 8 Jari Korhonen 762,97 JYP 9 Toni Koivunen 832,41 JYP 10 Mika Pyörälä 876,68 Kärpät 11 Antti Virtanen 907,28 JYP 12 Jyri Marttinen 928,26 JYP 13 Jari Viuhkola 929,45 Kärpät 14 Janne Laakkonen 1 067,34 HPK 15 Brett Harkins 1 099,78 HIFK 16 Kalle Kerman 1 118,68 SaiPa 17 Sami Venäläinen 1 141,61 Tappara 18 Janne Niskala 1 153,92 Lukko 19 Ville Koistinen 1 156,00 Ilves 20 Juha Kiilholma 1 187,69 Ässät
BLUES
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Jan Caloun 316 416 39 Teemu Elomo 85 170 23 Ladislav Kohn 82 763 38 Markku Hurme 72 326 19 Rami Alanko 68 919 12 Marko Tuomainen 64 038 21 Arto Laatikainen 63 046 24 Sebastian Sulku 58 644 26 Olli Ahonen 50 169 23 Mika Oksa (mv) 49 646 Kari Kalto 46 048 22 Jere Myllyniemi (mv) 18 397
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Jan Caloun 316 416 39 8 113,23 Rami Alanko 68 919 12 5 743,25 Markku Hurme 72 326 19 3 806,63 Teemu Elomo 85 170 23 3 703,04 Marko Tuomainen 64 038 21 3 049,43 Arto Laatikainen 63 046 24 2 626,92 Sebastian Sulku 58 644 26 2 255,54 Olli Ahonen 50 169 23 2 181,26 Ladislav Kohn 82 763 38 2 177,97 Kari Kalto 46 048 22 2 093,09 Mika Oksa (mv) 49 646 Jere Myllyniemi (mv) 18 397 Joukkue: 957 185 247 3 875,24
HIFK
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Timo Pärssinen 240 576 62 Roman Vopat 157 107 25 Dave Stathos (mv) 156 995 Jere Karalahti 145 938 23 Toni Söderholm 112 101 37 Kimmo Kuhta 87 040 59 Brett Harkins 64 887 59 Joonas Vihko 48 131 17 Turo Järvinen 44 350 16 Kim Hirschovits 43 114 19 Toni Häppölä 39 086 25 Timo Laaksoharju (mv) 37 880
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Jere Karalahti 145 938 23 6 345,13 Roman Vopat 157 107 25 6 284,28 Timo Pärssinen 240 576 62 3 880,26 Toni Söderholm 112 101 37 3 029,76 Joonas Vihko 48 131 17 2 831,24 Turo Järvinen 44 350 16 2 771,88 Kim Hirschovits 43 114 19 2 269,16 Toni Häppölä 39 086 25 1 563,44 Kimmo Kuhta 87 040 59 1 475,25 Brett Harkins 64 887 59 1 099,78 Dave Stathos (mv) 156 995 Timo Laaksoharju (mv) 37 880 Joukkue: 1 139 325 342 3 331,36
HPK
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Tomas Kucharcik 154 924 30 Tony Virta 115 622 38 Vladimir Sicak 102 525 18 Marko Tuulola 99 489 30 Rob Tallas (mv) 66 826 Toni Mäkiaho 62 346 26 Jukka Voutilainen 61 777 26 Teemu Aalto 58 537 26 Tuomas Eskelinen 51 621 20 Joni Puurula (mv) 44 875 Janne Laakkonen 30 953 29 Jyrki Louhi 20 066 15
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Vladimir Sicak 102 525 18 5 695,83 Tomas Kucharcik 154 924 30 5 164,13 Marko Tuulola 99 489 30 3 316,30 Tony Virta 115 622 38 3 042,68 Tuomas Eskelinen 51 621 20 2 581,05 Toni Mäkiaho 62 346 26 2 397,92 Jukka Voutilainen 61 777 26 2 376,04 Teemu Aalto 58 537 26 2 251,42 Jyrki Louhi 20 066 15 1 337,73 Janne Laakkonen 30 953 29 1 067,34 Rob Tallas (mv) 66 826 Joni Puurula (mv) 44 875 Joukkue: 824 686 258 3 196,46
ILVES
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Vesa Viitakoski 114 062 36 Raimo Helminen 80 762 43 Shayne Toporowski 55 042 23 Timo Peltomaa 49 990 11 Toni Dahlman 40 075 27 Jukka Laamanen 39 373 21 Juha Pitkämäki (mv) 39 164 Tuomas Nissinen (mv) 35 947 Marko Luomala 26 831 17 Ville Koistinen 26 588 23 Ville Snellman 26 335 20 Ville Leino 16 725 24
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Timo Peltomaa 49 990 11 4 544,55 Vesa Viitakoski 114 062 36 3 168,39 Shayne Toporowski 55 042 23 2 393,13 Raimo Helminen 80 762 43 1 878,19 Jukka Laamanen 39 373 21 1 874,90 Marko Luomala 26 831 17 1 578,29 Toni Dahlman 40 075 27 1 484,26 Ville Snellman 26 335 20 1 316,75 Ville Koistinen 26 588 23 1 156,00 Ville Leino 16 725 24 696,88 Juha Pitkämäki (mv) 39 164 Tuomas Nissinen (mv) 35 947 Joukkue: 514 947 245 2 101,82
JOKERIT
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Marko Jantunen 156 148 40 Martti Järventie 120 535 22 Timo Vertala 107 335 21 Arto Tukio 99 507 16 Petri Pakaslahti 96 907 24 Glen Metropolit 85 827 50 Jussi Pesonen 67 052 11 Markus Kankaanperä 46 774 12 Markus Helanen (mv) 42 353 Pierre-Claude Drouin 34 378 26 Pasi Häkkinen (mv) 23 827 Valtteri Filppula 12 709 18
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Arto Tukio 99 507 16 6 219,19 Jussi Pesonen 67 052 11 6 095,64 Martti Järventie 120 535 22 5 478,86 Timo Vertala 107 335 21 5 111,19 Petri Pakaslahti 96 907 24 4 037,79 Marko Jantunen 156 148 40 3 903,70 Markus Kankaanperä 46 774 12 3 897,83 Glen Metropolit 85 827 50 1 716,54 Pierre-Claude Drouin 34 378 26 1 322,23 Valtteri Filppula 12 709 18 706,06 Markus Helanen (mv 42 353 Pasi Häkkinen (mv) 23 827 Joukkue: 869 525 240 3 623,02
JYP
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Harri Sillgren 43 000 15 Jaakko Uhlbäck 42 784 28 Antti Virtanen 42 642 47 Janne Hauhtonen 27 890 15 Jari Korhonen 27 467 36 Jarkko Immonen 26 467 49 Tommi Kovanen 21 340 12 Jyri Marttinen 17 637 19 Toni Koivunen 14 151 17 Tommi Nikkilä (mv) 12 815 Jari Jääskeläinen 7 058 11 Tero Leinonen (mv) 3 661
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Harri Sillgren 43 000 15 2 866,67 Janne Hauhtonen 27 890 15 1 859,33 Tommi Kovanen 21 340 12 1 778,33 Jaakko Uhlbäck 42 784 28 1 528,00 Jyri Marttinen 17 637 19 928,26 Antti Virtanen 42 642 47 907,28 Toni Koivunen 14 151 17 832,41 Jari Korhonen 27 467 36 762,97 Jari Jääskeläinen 7 058 11 641,64 Jarkko Immonen 26 467 49 540,14 Tommi Nikkilä (mv) 12 815 Tero Leinonen (mv) 3 661 Joukkue: 286 912 249 1 152,26
KÄRPÄT
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Vladimir Machulda 151 554 30 Brett Lievers 149 989 37 Petr Tenkrat 133 436 37 Sakari Palsola 83 220 35 Mikko Myllykoski 75 327 20 Markus Korhonen (mv) 72 868 Brad Smyth 63 178 38 Mikko Lehtonen 59 692 18 Jari Viuhkola 52 049 56 Mika Pyörälä 27 177 31 Janne Pesonen 9 975 30 Pekka Rinne (mv) 8 194
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Vladimir Machulda 151 554 30 5 051,80 Brett Lievers 149 989 37 4 053,76 Mikko Myllykoski 75 327 20 3 766,35 Petr Tenkrat 133 436 37 3 606,38 Mikko Lehtonen 59 692 18 3 316,22 Sakari Palsola 83 220 35 2 377,71 Brad Smyth 63 178 38 1 662,58 Jari Viuhkola 52 049 56 929,45 Mika Pyörälä 27 177 31 876,68 Janne Pesonen 9 975 30 332,50 Markus Korhonen (mv) 72 868 Pekka Rinne (mv) 8 194 Joukkue: 878 465 297 2 957,79
LUKKO
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Pasi Saarela 126 656 43 Markku Tähtinen 91 002 40 Sami Torkki 84 425 29 Erik Hämäläinen 81 883 26 Toni Porkka 68 225 18 Petri Vehanen (mv) 56 596 Mika Viinanen 43 621 15 Janne Niskala 41 541 36 Mikko Luovi 40 353 12 Antti Bruun 33 355 14 Joni Yli-Torkko 28 466 15 Antti Jokela (mv) 26 499
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Toni Porkka 68 225 18 3 790,28 Mikko Luovi 40 353 12 3 362,75 Erik Hämäläinen 81 883 26 3 149,35 Pasi Saarela 126 656 43 2 945,49 Sami Torkki 84 425 29 2 911,21 Mika Viinanen 43 621 15 2 908,07 Antti Bruun 33 355 14 2 382,50 Markku Tähtinen 91 002 40 2 275,05 Joni Yli-Torkko 28 466 15 1 897,73 Janne Niskala 41 541 36 1 153,92 Petri Vehanen (mv) 56 596 Antti Jokela (mv) 26 499 Joukkue: 696 123 233 2 987,65
PELICANS
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Jari Kauppila 80 361 28 Martin Cech 70 708 9 Toni Saarinen 43 879 18 Lasse Jämsen 36 929 24 Aki Heino 36 636 5 Daniel Widing 36 271 13 Tommi Hannus 28 434 19 O-P Grönholm 26 228 5 Santeri Heiskanen 17 850 14 Mikko Niinikoski 11 915 9 Karri Rämö (mv) 6 667 Carl Grahn (mv) 5 043
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Martin Cech 70 708 9 7 856,44 Aki Heino 36 636 5 7 327,20 O-P Grönholm 26 228 5 5 245,60 Jari Kauppila 80 361 28 2 870,04 Daniel Widing 36 271 13 2 790,08 Toni Saarinen 43 879 18 2 437,72 Lasse Jämsen 36 929 24 1 538,71 Tommi Hannus 28 434 19 1 496,53 Mikko Niinikoski 11 915 9 1 323,89 Santeri Heiskanen 17 850 14 1 275,00 Karri Rämö (mv) 6 667 Carl Grahn (mv) 5 043 Joukkue: 395 878 144 2 749,15
SAIPA
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Jarmo Myllys (mv) 167 383 Petr Sachl 68 284 37 Aki Uusikartano 55 732 10 Ville Immonen 53 084 26 Timo Hirvonen 43 455 26 Petri Kokko 42 949 32 Mika Kauppinen 35 291 17 Kalle Kerman 31 323 28 Jussi Pekkala 29 003 14 Juha Kuokkanen (mv) 24 646 Sami Kaartinen 14 865 10 Eetu Qvist 7 322 13
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Aki Uusikartano 55 732 10 5 573,20 Mika Kauppinen 35 291 17 2 075,94 Jussi Pekkala 29 003 14 2 071,64 Ville Immonen 53 084 26 2 041,69 Petr Sachl 68 284 37 1 845,51 Timo Hirvonen 43 455 26 1 671,35 Sami Kaartinen 14 865 10 1 486,50 Petri Kokko 42 949 32 1 342,16 Kalle Kerman 31 323 28 1 118,68 Eetu Qvist 7 322 13 563,23 Jarmo Myllys (mv) 167 383 Juha Kuokkanen (mv) 24 646 Joukkue: 548 691 213 2 576,01
TAPPARA
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Aleksander Barkov 140 346 20 Janne Ojanen 136 422 31 Petri Varis 74 502 28 Mika Lehto (mv) 62 554 Pasi Petriläinen 58 879 16 Tuukka Mäntylä 56 305 22 Marko Ojanen 54 644 30 Arto Kuki 49 529 19 Pekka Saravo 46 843 15 Kimmo Koskenkorva 46 015 13 Sami Venäläinen 37 673 33 Sasu Hovi (mv) 21 046
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Aleksander Barkov 140 346 20 7 017,30 Janne Ojanen 136 422 31 4 400,71 Pasi Petriläinen 58 879 16 3 679,94 Kimmo Koskenkorva 46 015 13 3 539,62 Pekka Saravo 46 843 15 3 122,87 Petri Varis 74 502 28 2 660,79 Arto Kuki 49 529 19 2 606,79 Tuukka Mäntylä 56 305 22 2 559,32 Marko Ojanen 54 644 30 1 821,47 Sami Venäläinen 37 673 33 1 141,61 Mika Lehto (mv) 62 554 Sasu Hovi (mv) 21 046 Joukkue: 763 712 227 3 364,37
TPS
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Antti Aalto 175 837 44 Kai Nurminen 123 016 45 Mika Alatalo 119 954 26 Jiri Vykoukal 113 688 31 Mikko Eloranta 76 629 42 Mikko Koivu 68 766 30 Niko Mikkola 66 663 19 Teemu Lassila (mv) 56 139 Ville Vahalahti 50 443 40 Mikko Rautee 47 491 21 David Schneider 30 726 19 Tuomo Karjalainen (mv) 21 333
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Mika Alatalo 119 954 26 4 613,62 Antti Aalto 175 837 44 3 996,30 Jiri Vykoukal 113 688 31 3 667,35 Niko Mikkola 66 663 19 3 508,58 Kai Nurminen 123 016 45 2 733,69 Mikko Koivu 68 766 30 2 292,20 Mikko Rautee 47 491 21 2 261,48 Mikko Eloranta 76 629 42 1 824,50 David Schneider 30 726 19 1 617,16 Ville Vahalahti 50 443 40 1 261,08 Teemu Lassila (mv) 56 139 Tuomo Karjalainen (mv) 21 333 Joukkue: 929 352 317 2 931,71
ÄSSÄT
A. Pelaajat palkan mukaan
palkka (€) tehopisteet Scott Langkow (mv) 111 566 Pasi Tuominen 83 204 12 Steve Shirreffs 68 659 17 Jari Korpisalo 64 044 30 Pasi Peltonen 63 227 24 Samu Wesslin 50 851 12 Teemu Virkkunen 45 525 27 Olegs Sorokin 42 168 17 Jarkko Glad 38 196 14 Juha Kiilholma 19 003 16 Marko Kivenmäki 13 098 42 Matti Järvinen (mv) 5 039
B. Pisteen hinta / pelaaja
palkka (€) tehop. palkka/piste Pasi Tuominen 83 204 12 6 933,67 Samu Wesslin 50 851 12 4 237,58 Steve Shirreffs 68 659 17 4 038,76 Jarkko Glad 38 196 14 2 728,29 Pasi Peltonen 63 227 24 2 634,46 Olegs Sorokin 42 168 17 2 480,47 Jari Korpisalo 64 044 30 2 134,80 Teemu Virkkunen 45 525 27 1 686,11 Juha Kiilholma 19 003 16 1 187,69 Marko Kivenmäki 13 098 42 311,86 Scott Langkow (mv) 111 566 Matti Järvinen (mv) 5 039 Joukkue: 599 541 211 2 841,43
HJK - pelaajat palkan mukaan
Alexei Eremenko sr. 58 215 Mika Kottila 53 627 Joakim Jensen 52 977 Toni Kallio 51 530 Rami Hakanpää 49 157 Ville Nylund 48 449 Antti Heinola 46 128 Alexei Eremenko jr. 44 415 Aarno Turpeinen 44 110 Juho Mäkelä 33 858 Andras Vilnrotter mv 29 471 Ville Wallén mv 24 273 Yht. 511 937
(MTV3)