MTV:n EU-kirjeenvaihtaja Brysselistä: Eurooppa järkyttyi Britannian EU-erosta

MTV Uutisten EU-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kertoo Euroopan olevan edelleen sokissa Britannian kansanäänestyksen tuloksesta. Kaikki olivat hänen mukaansa tuudittautuneita siihen uskoon, etteivät britit lopulta uskalla repäistä itseään irti EU:sta. Siksi järkytys oli odotettua rajumpi.

Saksan ulkoministerin Frank-Walter Steinmeierin mielestä uutinen on katkera ja päivä surullinen sekä EU:lle että Britannialle.

Liittokansleri Angela Merkel myönsi, että Britannian lähtö on isku Euroopan unionille, mutta että EU on tarpeeksi vahva kestääkseen sen.

– Britannia sen sijaan on heikompi yksin, mutta päämääränä on neuvotella kumppanuussuhteet Britannian kanssa, Merkel sanoi.

Ranskan hallitus piti hätäkokouksen ja presidentti François Hollande painotti, ettei EU voi jatkaa nykyiseen tapaan vaan että nyt on tehtävä loikka eteenpäin. Hän mainitsi muun muassa yhteisen puolustuspolitiikan ja euroryhmän vahvistamisen.

Italian pääministeri Matteo Renzi vaatii EU:lta suunnanmuutosta.

– EU on meidän kotimme ja tulevaisuutemme, mutta EU:n on oltava entistä oikeudenmukaisempi ja inhimillisempi, Renzi painotti.

Petäistö kertoo, että puhelimet ovat käyneet koko päivän kuumina pääkaupunkien välillä. Saksa on kutsunut maanantaiksi Berliiniin koolle Ranskan ja Italian johtajat sekä EU:n presidentin Donald Tuskin.

EU-parlamentin puhemies Martin Schulzin piti rauhoitella ihmisiä sanomalla, ettei ketjureaktiota ole tulossa, mutta sekä Ranskan että Hollannin äärioikeiston johtajat ovat jo vaatineet kansanäänestyksiä omissa maissaan.

Saksan ja Ranskan johtajien on määrä tehdä ehdotus EU:n yhteisestä puolustuspolitiikasta ennen tiistaina alkavaa EU:n huippukokousta.

Lue myös:

    Uusimmat