MTK: Eläinaktivistien sikalavideot eivät anna oikeaa kuvaa

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mukaan Oikeutta eläimille ry:n kuvaama videomateriaali ei anna oikeaa kokonaiskuvaa sikojen hyvinvoinnista Suomessa.

MTK toteaa, että maataloustuottajat ovat parantaneet omaehtoisesti sikojen hyvinvointia usein eri toimin eläinaktivistien vuonna 2009 julkistettujen videoiden jälkeen.

MTK korostaa myös, että tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset siat voivat selkeästi paremmin kuin lajitoverinsa Keski-Euroopan vertailumaissa.

Tutkimukseen kuului 100 tilaa Espanjasta, Ranskasta ja Iso-Britanniasta sekä 7 prosenttia Suomen hieman yli 2000 sikalasta. MTK.n mukaan Suomessa tuotannon vahvuuksia olivat eläinten terveys, käyttäytyminen ja olosuhteet.

Sen sijaan suurin ongelma suomalaisten lihasikojen hyvinvoinnissa on ilman kivunlievitystä tapahtuva kastraatio. Tähän on MTK:n mukaan kuitenkin luvassa parannusta ensi vuoden alusta. Ala on sopinut kastraatiokipulääkityksen käyttöönotosta vuodesta 2012.

Evira ja läänineläinlääkärit arvioivat, johtavatko eläinaktivistien nyt kuvaamat videot jatkotoimenpiteisiin.

– Eläinsuojelusäädösten rikkomuksia ei tule hyväksyä vaan niihin tulee puuttua välittömästi. Tuottajille tulee myös tarjota tukea työssä jaksamiseen. Taustalla voi olla taloudellisia ja työssä jaksamisen ongelmia, jotka ovat tällä hetkellä valitettavaa arkipäivää monella suomalaisella kotieläintilalla, MTK toteaa tiedotteessaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat