Motorolan osto "todellinen tehopiikki Androidille"

Hakukonejätti Google on ilmoittanut tänään hankkineensa matkapuhelinvalmistaja Motorola Mobilityn. Googlen toimitusjohtaja Larry Page kertoo Googlen blogisivuilla, että yhtiö on aina etsinyt uusia keinoja vauhdittaa Android -ekosysteemiä. Kyseessä onkin Pagen mukaan todellinen tehopiikki Android-käyttöjärjestelmälle.

Page muistuttaa, että Motorola on jo entuudestaan sitoutunut mobiilituotteissaan vahvasti Googlen Android-käyttöjärjestelmään, joten yhtiöt sopivat yhteen luontevasti.

– Luomme yhdessä hämmästyttäviä käyttäjäkokemuksia, jotka vauhdittavat koko Android-kenttää kuluttajien, yhteistyötahojen ja kehittäjien kannalta, Page hehkuttaa.

Googlen toimitusjohtajan mukaan Android-käyttöjärjestelmä tulee kaupasta huolimatta pysymään avoimena alustana ja Motorolan toimintaa aiotaan pyörittää erillisenä liiketoimintana. Page täsmentää, että kaikkien aiempien yhteistyökumppanien kanssa halutaan edelleen jatkaa toimintaa tuttuun tapaan.

Motorolan hankkiminen tulee Larry Pagen mukaan lisäämään kilpailua, sillä se vahvistaa Googlen patenttivalikoimaa. Lisäksi Google-pomo toteaa blogissa, että kauppa auttaa "Android-käyttöjärjestelmän suojaamisessa Microsoftin, Applen ja muiden yhtiöiden aiheuttamilta kilpailua rajoittavilta uhkakuvilta".

Lue myös:

    Uusimmat