Mosambikin tulvat eivät hellitä

Jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan Mosambikissa tulvivan Sambesijoen rannoilta.

Tänään vesi tulvi 100 000 asukkaan kaupunkiin Teteen, kertoi ympäristöministeri John Kachamila. Myös kaupungissa sijaitseva Punaisen Ristin toimisto jouduttiin evakuoimaan, mikä hankaloitti tulvan uhrien pelastustöitä.

Sambesin tulvat ovat siirtyneet uusille alueille sen jälkeen kun joen yläjuoksulla on jouduttu avaamaan patoja tulvaveden vuoksi. Teten kaupunki sijaitsee noin 100 kilometriä alavirtaan Cabora Bassan padosta, jonka tulvaporttien läpi on jouduttu laskemaan lähes kaksinkertainen määrä vettä normaaliaikoihin verrattuna. Cabora Bassan pato on yksi Afrikan suurimpia. Sen patoaltaaseen virtaa tulvavesiä myös Mosambikin naapurimaista Malawista, Sambiasta ja Zimbabwesta.

Padon avaamisen pelätään johtavan uusiin suurtulviin myös joen alajuoksulla. Esimerkiksi 80 kilometriä joen

Ihmiset ovat haluttomia jättämään kotinsa

suulta sijaitsevissa Marromeun ja Luabon kaupungeissa on annettu evakuoimismääräys tuhansille ihmisille. Suurin osa asukkaista on joutunut pakenemaan turvallisemmille alueille jalkaisin, koska veneitä tai muita kulkuvälineitä ei riitä kaikille. Monet ovat olleet haluttomia jättämään kotinsa siinä toivossa, että he onnistuisivat pelastamaan edes osan sadostaan tai muusta omaisuudestaan.

Viranomaisten mukaan tulvista on tähän mennessä kärsinyt kaikkiaan 300 000-400 000 ihmistä. Yli 40 ihmistä on kuollut ja ainakin 75 000 on menettänyt kotinsa. Lisäksi 80 000 ihmistä on joutunut saarroksiin Malawin rajan tuntumassa juoksevan Shirejoen tulvimisen tähden.

Rajajoen tulviminen on aiheuttanut myös pakolaisongelman: noin 3000 malawilaista on paennut tulvia Mosambikin puolelle ja toisaalta noin 100 000 mosambikilaista on siirtynyt Malawin puolelle vettä pakoon. Ennätyssuuret tulvat koettelevat Mosambikia jo toista vuotta peräkkäin. Viime vuonna tulvissa kuoli yli 700 ihmistä ja noin puoli miljoonaa joutui jättämään kotinsa.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat