Mörkö-Markon huippuilta siivitti Kärpät voittoon, HIFK taipui jatkoilla Kuopiossa – näin SM-liigassa pelattiin keskiviikkona

Kärpät tekee 3-5 maalin 1:00
Video: Marko Anttila naulaa illan toisensa Kärpille

Jääkiekon SM-liigassa keskiviikon kierroksella ohjelmassa oli neljä ottelua. Porissa Kärpät sai jälleen mukaansa Marko Anttilan, joka ehti olla hetken ajan sivussa päätärskyn jäljiltä. Anttilan unelmapaluu siivitti Kärpät voittoon.

Kärpät karkasi toisen erän alkuvaiheilla 2–0-johtoon, kun Topi Niemelä naulasi kiekon yläkulmaan. Aleksi Heimosalmi kavensi, mutta Anttilan illan ensimmäinen siivitti Kärpät uudelleen kahden maalin karkumatkalle.

Ässät ei luovuttanut. Ian McCoshen kavensi ja Jami Virtanen naulasi 3–3-tasoitusmaalin.

Ässien kapteenin Jesse Joensuun kaksiminuuttinen maksoi isäntien kannalta kovaa hintaa, kun Teemu Turunen laukoi ylivoimalla Kärppien 4–3-johtomaalin.

Illan lopullisen naulauksen löi Anttila, joka heilautti läpiajosta 5–3-osuman.

Anttilan illan toinen maali näkyy videona jutun yläreunasta.

Kärpille lopulta kyseisillä lukemilla kolmeen pisteen voitto.

Kuopiossa KalPa ja HIFK olivat nollilla yli kahden erän ajan. Illan avausmaalista vastasi KalPan nuori hyökkääjä Kasper Simontaival.

IFK tuli rinnalle, kun Johan Motinin tykitys painui verkonperukoille.

Ratkaisu syntyi jatkoajalla. KalPan pelatessa ylivoimaa Juuso Mäenpää sivalsi näyttävän kääntöratkaisun.

KalPalle 2–1-voitto.

Keskiviikon SM-liigakierroksen lopputulokset:

KalPa–HIFK 2–1 ja.
KooKoo–Pelicans 1–3
Sport–HPK 2–5
Ässät–Kärpät 3–5

Lue myös:

    Uusimmat