Moniotteluiden arvokisaedustajat Lassi Raunio ja Salla Rinne (kuvassa) avaavat kesäkauden Gardajärven rannalla Italiassa viikonloppuna. Molempien tavoitteena on antaa olympianäyttö.
Desenzano del Gardan kansainväliset moniottelukilpailut avaavat Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n moniotteluiden GP-kilpailujen sarjan. Kisoja on viisi.
Pekingin olympiakisojen A-raja kymmenottelussa on 8000 ja seitsenottelussa 6000 pistettä. B-raja on kymmenottelussa 7700 ja seitsenottelussa 5800 pistettä. Salla Rinne ylitti viime kesänä B-rajan sekä Kalevan kisoissa että Osakan MM-kilpailuissa.
Lassi Raunion ennätys on 7862 pistettä vuoden 2006 Kalevan kisoista. Hän voitti tuloksella SM-kultaa. Viime vuonna Raunio oli loukkaantunut eikä voinut otella.
Tiia Hautalan valmennukseen siirtynyt Salla Rinne teki oman ennätyksensä 5894 pistettä viime vuoden Kalevan kisoissa Lappeenrannassa voittaessaan naisten Suomen mestaruuden.
Italiaan matkustaa myös 19-vuotias nuorten maajoukkueen seitsenottelija Sari Mäkilammi.
Desenzano del Gardaan ilmoittautuneista kilpailijoista menestyksekkäin on Dmitri Karpov Kazakstanista, joka on otellut peräti 8725 pistettä.
(MTV3-STT)