Yksi 80-luvun kovimmista ilmastoaiheista oli otsonikerroksen kohtalo. Muistan, kuinka jo lapsena päätin, etten koskaan osta spray-pulloa, sillä ihmisen tekojen merkitystä otsoniaukon kasvamisessa korostettiin. Nyt huomaan kuitenkin suihkuttelevani dödöä ja hiuslakkaa ilman huolta otsonikerroksesta. Mitä on tapahtunut otsonikerrokselle 2000-luvulla?
Ilmatieteen laitoksen teemasivuilla kerrotaan, että vuonna 1985 Etelänapamantereen yltä löytyi otsoniaukko. Aukon löytyminen herätti huolen otsonikerroksen kohtalosta, varsinkin kun sen synnyttäjiksi paljastuivat yleisesti käytetyt CFC-kaasut (freonit) ja bromiyhdisteet.
- Nämä yhdisteet kehitettiin 30-luvulla, jonka jälkeen niiden käyttö lisääntyi. Niitä käytettiin muun muassa ponnekaasuina aerosolipulloissa ja kylmälaitteissa, mutta myös liuottimissa ja vaahdotusaineena eristemateriaalien ja vaahtomuovipatjojen valmistuksessa. Niiden huono puoli oli se, että ne eivät reagoi muiden aineiden kanssa, eli ne eivät poistu ilmakehästä, vaan ne pysyvät siellä vuosia, kertoo Ilmatieteen laitoksen ilmastomallinnusryhmän päällikkö Leif Backman.
Vuonna 1988 sovittiin näiden kaasujen käytön lopettamisesta. Kaikki maat osallistuivat sopimukseen kuitenkin vasta vuonna 2009. Backman kertoo, että pahimmista aineista on päästy eroon, kun ne on korvattu samantyyppisillä, mutta ilmakehässä herkemmin hajoavilla aineilla.
- Ja vaikka otsonia tuhoavien aineiden käyttöä on rajoitettu, aineita on ilmakehässä edelleen. Päästöt ovat pienentyneet, mutta siinä on viive ennen kuin se vaikuttaa ilmakehän pitoisuuksiin, Backman kertoo.
Etelämantereen otsoni tuhoutuu edelleen
Otsonia esiintyy kaikilla ilmakehän korkeuksilla, mutta suurimmat pitoisuudet löytyvät 15-30 km korkeudella sijaitsevassa niin sanotussa otsonikerroksessa.
- Tällä hetkellä esimerkiksi Antarktiksen otsonikato on suunnilleen samalla tasolla kuin 90-luvulla. Merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei ole vielä tapahtunut. Etelämantereen yllä, pahimman otsonikadon alueella, paikallisen kevään aikana, lähes kaikki otsoni tuhoutuu edelleen. Pitoisuuksien pitää laskea vielä enemmän, ennen kuin otsoniaukko katoaa.
Ilmatieteen laitoksen Backman kertoo, että kun 80-luvun lopulla ymmärrettiin otsonikadon vaikutukset, asiaan puututtiin pikaisesti.
- Otsonikato oli helpompi ongelma ratkaista kuin nykyinen ilmastonmuutos ja sen päästörajoitukset. Se oli rajattu ongelma, johon löytyi nopeasti vaihtoehtoja. Ongelman helpottuminen vei kuitenkin kauan - toistakymmentä vuotta meni, ennen kuin pitoisuudet lähtivät pienenemään.
Eli vaikka vuoden -88 sopimuksella estettiin otsonituhon paheneminen, otsonikerros palautuu entiselleen vasta tämän vuosisadan keskivaiheella.
- Otsonikerros kyllä palautuu, mutta siinä menee vuosikymmeniä. Etelämantereen yllä tämä vie vähintään vuoteen 2050, mahdollisesti vieläkin pidemmälle. Vaaraa uuden otsoniaukon syntymiseen ei nähdäkseni enää ole, mutta otsonikato voi voimistuakin, Backman kertoo.
Tulevaan otsonikerrokseen vaikuttaa pitkälti ilmastonmuutos. Backmanin mukaan ilmastonmuutos johtaa siihen, että alailmakehässä lämpötilat nousevat ja ylempi ilmakehä kylmenee. Arktisilla alueilla se voi tarkoittaa sitä, että olosuhteet otsonikadolle tulevat otollisimmaksi.
Ilmastonmuutoksen lisäksi voimakkaat tulivuorenpurkaukset tropiikin alueella voivat voimistaa otsonikatoa vuosiksi eteenpäin.
Otsonikadosta haittaa ihmisille ja luonnolle
Ilmatieteen laitoksen mukaan auringon polttavin ultraviolettisäteily imeytyy kokonaan otsonikerrokseen ja biosfääri säästyy siten ultraviolettisäteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Otsonikato johtaa siis siihen, että auringon UV-säteily voimistuu maan pinnalla.
- Sillä on haittaa sekä ihmisille että luonnolle. Ihmisille se aiheuttaa ihosyöpää ja silmävaurioita. Ihosyöpien määrähän on kasvanut viime vuosikymmeninä, mutta se johtuu pääasiassa ihmisten käyttäytymisestä - otetaan enemmän aurinkoa ja matkustellaan paljon. Kasvaessaan otsoniaukko olisi voinut myös vaikuttaa esimerkiksi planktoniin ja sitä kautta koko meren ekosysteemiin, Backman kertoo.
Ilmastonmuutoksen eteneminen on johtanut siihen, että tiedemiehet ovat pohtineet menetelmiä lämpötilan nousun hillitsemiseen. Yksi keino olisi syöttää stratosfääriin rikkiyhdisteitä, jotka heijastaisivat osan auringon valosta pois.
- Se viilentäisi maanpinnan lämpötilaa ja vaikuttaisi myös otsonikatoon. Tällaisia vaihtoehtoja mietitään, mutta minkäänlaista aikataulua ei olla vielä laadittu eikä tällaista päätöstä voisi edes yksittäiset valtiot tehdä. Jos tällaiseen mentäisiin, niin se kannattaisi tehdä tulevina vuosikymmeninä, jotta hyöty olisi suurin ja muutosta voisi jarruttaa, Ilmatieteen laitoksen Backman kertoo.
Lisätietoja otsonikerroksesta ja UV-säteilystä löytyy Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta