Yksi 80-luvun kovimmista ilmastoaiheista oli otsonikerroksen kohtalo. Muistan, kuinka jo lapsena päätin, etten koskaan osta spray-pulloa, sillä ihmisen tekojen merkitystä otsoniaukon kasvamisessa korostettiin. Nyt huomaan kuitenkin suihkuttelevani dödöä ja hiuslakkaa ilman huolta otsonikerroksesta. Mitä on tapahtunut otsonikerrokselle 2000-luvulla?
Ilmatieteen laitoksen teemasivuilla kerrotaan, että vuonna 1985 Etelänapamantereen yltä löytyi otsoniaukko. Aukon löytyminen herätti huolen otsonikerroksen kohtalosta, varsinkin kun sen synnyttäjiksi paljastuivat yleisesti käytetyt CFC-kaasut (freonit) ja bromiyhdisteet.
- Nämä yhdisteet kehitettiin 30-luvulla, jonka jälkeen niiden käyttö lisääntyi. Niitä käytettiin muun muassa ponnekaasuina aerosolipulloissa ja kylmälaitteissa, mutta myös liuottimissa ja vaahdotusaineena eristemateriaalien ja vaahtomuovipatjojen valmistuksessa. Niiden huono puoli oli se, että ne eivät reagoi muiden aineiden kanssa, eli ne eivät poistu ilmakehästä, vaan ne pysyvät siellä vuosia, kertoo Ilmatieteen laitoksen ilmastomallinnusryhmän päällikkö Leif Backman.
Vuonna 1988 sovittiin näiden kaasujen käytön lopettamisesta. Kaikki maat osallistuivat sopimukseen kuitenkin vasta vuonna 2009. Backman kertoo, että pahimmista aineista on päästy eroon, kun ne on korvattu samantyyppisillä, mutta ilmakehässä herkemmin hajoavilla aineilla.
- Ja vaikka otsonia tuhoavien aineiden käyttöä on rajoitettu, aineita on ilmakehässä edelleen. Päästöt ovat pienentyneet, mutta siinä on viive ennen kuin se vaikuttaa ilmakehän pitoisuuksiin, Backman kertoo.
Etelämantereen otsoni tuhoutuu edelleen
Otsonia esiintyy kaikilla ilmakehän korkeuksilla, mutta suurimmat pitoisuudet löytyvät 15-30 km korkeudella sijaitsevassa niin sanotussa otsonikerroksessa.
- Tällä hetkellä esimerkiksi Antarktiksen otsonikato on suunnilleen samalla tasolla kuin 90-luvulla. Merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei ole vielä tapahtunut. Etelämantereen yllä, pahimman otsonikadon alueella, paikallisen kevään aikana, lähes kaikki otsoni tuhoutuu edelleen. Pitoisuuksien pitää laskea vielä enemmän, ennen kuin otsoniaukko katoaa.
Ilmatieteen laitoksen Backman kertoo, että kun 80-luvun lopulla ymmärrettiin otsonikadon vaikutukset, asiaan puututtiin pikaisesti.
