Midnight in Paris

Palvottuaan vuosikymmenten ajan rakasta New Yorkiaan Woody Allen siirtyi 00-luvun puolessavälissä kokeilemaan Euroopan edullisempia kuvausareenoita. Ensin olivat vuorossa Lontoo ja Barcelona, nyt Pariisi.

Kyseessä on avoimen romanttinen ylistyslaulu ikuiselle rakkauden kaupungille, missä amerikkalaistaiteilijat ovat aina tunnetusti viihtyneet. Niin myös wannabe-kirjailija Gil Pender (Owen Wilson), joka on käymässä Pariisissa morsiamensa Inezin (Rachel McAdams) ja tämän vauraiden vanhempien kanssa. Gil vihaa rahakasta käsikirjoittajan hommaansa Hollywoodissa ja haaveilee merkityksellisestä boheemielämästä Seinen rannoilla.

Yllätyksekseen mies pääsee inspiraationsa lähteille, kun museokapinetta muistuttava automobiili poimii hänet kyytiin taianomaisena keskiyönä. Hän pölähtää keskelle 1920-luvun kuohuvaa Pariisia, tutustuu muiden muassa Ernest Hemingwayhin (Corey Stoll) ja Gertrud Steiniin (Kathy Bates) – ja rakastuu mystiseen Adrianaan (Marion Cotillard).

Elokuvan fantasia-asetelma on herkullinen, miljööt ihania. Allenin tarjoilemassa Pariisi-epookissa on tosin jotakin turhan asetelmallista. Jokainen Gilin kohtaama legenda käyttäytyy tismalleen kuten odottaa sopii, joten tietysti Hemingway paasaa tiikerinmetsästyksen jaloudesta, Pablo Picasso (Marcial Di Fonzo Bo) maalaa kubistista teosta rakastajattarestaan ja Zelda Fitzgerald (Alison Pill) dokaa pohtien itsemurhaa.

Lievää yllätyksettömyyttä ja imun puutetta paikkaavat loistavat näyttelijävalinnat. Etenkin Adrien Brody Salvador Dalína on hillitön.

Kuten Woody Allen -elokuvissa yleensä, miespäähenkilö on nytkin ohjaajan alter ego, joka ajattelee, tuntee ja jopa elehtii kuten hän. Owen Wilsonin (Pienin painajainen perheessä) mainiosti hahmottelema Gil onkin nostalgikko, joka haikailee vanhojen hyvien aikojen perään, vierastaa nykyaikaa ja pöyhkeitä diletantteja. Tällainen on Inezin ihailun kohde, komea joka-alan-asiantuntija Paul (Michael Sheen), joka kuskaa neitosta niin taideaarteiden kuin vaakatason mambonkin pyörteisiin.

Allen irvaili rikkaille ja pinnallisille amerikkalaisturisteille jo elokuvassa Vicky Christina Barcelona (2008), ja nytkin he saavat osansa Gilin nyrpeiden appivanhempien muodossa. Näille teekutsuliikettä kannattaville superrepublikaaneille Pariisi on vain yksi uusi paikka valloitettavaksi, ostettavaksi ja paketoitavaksi.

Cole Porterin sävelten tahtiin tanssahteleva Midnight in Paris ei asetu Allenin tuotannon terävimpään kärkeen mutta mukavasti keskikaartiin. Siinä on sopivassa suhteessa tuttuja allenismeja, itseironista huumoria ja myös varovaista toiveikkuutta.

Teksti: Tuuve Aro

Midnight in Paris -elokuvan traileri Subin sivuilla