Metsätilat käyvät hyvin kaupaksi

Metsätiloista jo kova pula etelässä ja keskihinnat ovat nousussa. Sijoittajien lisäksi metsätiloista on kiinnostunut ostajana myös Metsähallitus.

Metsätilojen kysyntä on noussut selvästi tarjontaa suuremmaksi ja vain harva metsä ehtii eteläisessä Suomessa edes julkiseen myyntiin.

Samalla hintataso on kohonnut varsinkin kasvukeskusten ympärillä selvästi yli kohteiden metsätaloudellisen arvon. Lähivuosina myyntiin uskotaan tulevan lisää tiloja, kun metsät siirtyvät uusille sukupolville.

Erittäin moni metsän ostosta kiinnostunut sijoittaja on ihmetellyt viime aikoina kohteiden vähyyttä Etelä- ja Keski-Suomessa.

- Iso osa metsätiloista ei tule koskaan julkiseen myyntiin, vaan ne myydään suoraan sukulaisten tai naapureiden välillä, kertoo LKV Karjalan Metsätilat Oy:n toimitusjohtaja Ari Karhapää.

Metsä antaa kasvun kautta noin neljän prosentin tuoton pääomalle ja myös maapohjan arvo nousee. Ainakin välittäjien mielestä kiinnostus metsään on lisääntymässä.

- Sijoituksen turvallsuus pitkällä aikavälillä on ehkä se perimmäinen syy, Karhapää arvelee.

Etelä-Suomessa metsätiloista maksetaan helposti kolmannes yli metsätalousarvon, kasvukeskusten ympärillä paljon enemmänkin. Lisääntyvä bisnes on saanut myös kiinteistövälittäjät hereille. Yksityiset välittäjät epäilevät, että metsänhoitoyhdistysten tulo apajille tapahtuu osin julkisin varoin. Myös yhdistysten asiakasrekisterit pitäisi avata vapaaseen kilpailuun, välittäjät muistuttavat.

Eniten ostetaan kasvatusmetsää

Metsätiloja myydään vuosittain muutama tuhat. Isommissa kohteissa keskikoko on runsaat 30 hehtaaria, Etelä-Suomessa tilat ovat selvästi pienempiä.

Keskihinta on vajaa 2000 euroa hehtaarilta, etelässä jopa yli 4000 euroa ja Lapissa alimmillaan 300 euroa hehtaarilta.

Yleisin ostokohde on nuori kasvatusmetsä. Sijoittajien lisäksi metsätiloista on kiinnostunut ostajana myös Metsähallitus.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat