Metallica on alkanut koostaa materiaalia uutta levyä varten. Bändin jäsnet lupaavat, että uutta materiaalia kuullaan jo tämän kevään aikana.
Suosikkiyhtye Metallica aloittelee uuden levyn työstämistä peräti kuuden vuoden tauon jälkeen.
– Olemme jammailleet ja miettineet, mikä toimii, ja mikä ei, yhtyeen kitaristi Kirk Hammett kertoo Rolling Stone -lehdelle.
– Meillä on paljon palasia, ja kun pääsemme jyvälle siitä, mikä toimii, voimme aloittaa kokonaisten kappaleiden tekemisen, hän jatkaa.
Yhtyeen edellisestä, Death Magnetic -levystä on ehtinyt vierähtää jo kuusi vuota. Koska uusi levy mahtaa putkahtaa ulos?
– Olemme tänään yhden päivän lähempänä levyn julkaisua, kuin eilen, rumpali Lars Ulrich toteaa.
– Veikkaisin, että 201 ovat levyn julkistamisvuoden kolme ensimmäistä numeroa. Paljon muuta en osaa sanoa, hän lisää.
Hammett ei myöskään vielä osaa kertoa, miltä tuleva albumi tulee kuulostamaan valmiina. Miehen mukaan parempaa kokonaiskuvaa on luvassa vasta, kun kappaleita alkaa olla valmiina.
Helpotusta Metallica-faneille on kuitenkin luvassa pian. Yhtye on nimittäin ilmoittanut, että tulevalla kiertueella tullaan kuulemaan uutta materiaalia.
Helsinkiin Metallica saapuu Sonisphere-festivaalileille 28.5. Hanki liput tapahtumaan!
(MTV VIIHDE)