Mercedes-lupauksella vain kaksi vaihtoehtoa – Williams viimeinen mahdollisuus

Formula ykkösten superlahjakkuudeksi hehkutettu Esteban Ocon on ensi kaudella jäämässä vaille kilpakuljettajan paikkaa. Suzukassa Ocon vahvisti, ettei kuitenkaan etsi töitä F1:n ulkopuolelta.

Ocon on tällä kaudella kisannut Force Indialla, mutta hänen sopimuksensa kuuluu Mercedekselle. Vielä kesällä Ocon oli ehdolla Force Indian lisäksi ensi kaudeksi Renaultille ja McLarenille, mutta erinäiset käänteet, kuten Force Indian omistajavaihdos, jättivät hänet tuolitta.

– En syytä heitä. En tiedä tarkkaan, mitä tapahtui, mutta nyt minun on todistettava, että he olivat väärässä (kuljettajavalinnassa), Ocon sanoi Suzukassa RMC Sportille.

Sopimus Mercedeksen kanssa on voimassa ensi vuonnakin. Mercedes on neuvotellut Oconille paikkaa Williamsilta.

– Tällä hetkellä on keskusteluja, mutta enempää kerrottavaa ei ole. En pysty kertomaan prosentteja mahdollisuudesta paikkaan, mutta se (Williams) on viimeinen mahdollisuuteni, Ocon vahvistaa.


Oconilla on historiasta tietysti rohkaiseviakin esimerkkejä. Mika Häkkinen toimi 1993 McLarenin varakuljettajana ja Fernando Alonso oli varamiehen paikalla 2002 Renaultilla. Molemmista tuli kaksinkertaisia maailmanmestareita.

Ocon onkin valmis toimimaan 2019 Mercedeksen varamiehenä, jos Williams-pesti ei toteudu.

– Ei ole maailmanloppu, jos en ole ensi vuonna lähtöruudukossa. Valmistaudun sinä aikana lähinnä fyysisesti ja tulen vahvempana takaisin 2020.

Ocon sulkee pois vaihtoehdon, että kisaisi ensi vuonna jossain toisessa sarjassa, kuten urheiluautoissa WEC:ssä tai IndyCar-formuloissa.

– En saa lisää kokemusta F1:n ulkopuolella. Keskityn täysillä F1:een. Yritän oppia mahdollisimman paljon, jotta tulisin takaisin vahvempana, Ocon ilmoittaa.

Suzukan kilpailussa Ocon ajoi maaliin yhdeksäntenä. Kuljettajien pisteissä hän on yhdentenätoista.


Lue myös:

    Uusimmat