Melu häiritsee miljoonia päivittäin

Suomessa altistuu päivittäin ympäristömelulle noin miljoona ihmistä, käy ilmi valtakunnallisesta selvityksestä. Ympäristömelulle altistumiseksi katsotaan meluohjearvojen ylittyminen asuntoalueella. Yleinen meluohjearvo on 55 desibeliä.

Ympäristöministeriön ja Pohjois-Savon ympäristökeskuksen teettämässä esiselvityksessä arvioidaan, että ylivoimaisesti suurin osa kaikesta ympäristömelusta syntyy tieliikenteestä. Kuntien ylläpitämien katujen ja kaavateiden liikennemelu on merkittävin ympäristömelun lähde ja vaikuttaa arviolta joka kymmenennen suomalaisen elämään.

Kuntien selvitysten mukaan eniten tieliikenteen melu vaikuttaa asukkaiden elämään Helsingissä, Kouvolassa ja Jyväskylässä. Myös Turussa se on huomattava ongelma. Valtion ylläpitämien yleisten teiden liikenteen melun vaikutusalueella asuu yli kuusi prosenttia suomalaisista. Lentoliikenteen melulle altistuu päivittäin noin 65 000 ja rautatieliikenteen melulle noin 35 000 suomalaista. Teollisuuden melualueilla asuu noin 5 000 henkilöä.

Unihäiriöitä ja muita haittoja

Ympäristömelu koetaan yleisesti häiritsevänä. Ampumamelun ja rakentamisesta syntyneen lyhytkestoisten äänten kaltainen melu saattaa aiheuttaa kuulovaurioita, mutta unihäiriöt ja puheviestinnän vaikeutuminen ovat merkityksellisimpiä tunnettuja ympäristömelun vaikutuksia.

Muita vaikutuksia voivat olla verenpaineen nousu, suorituskyvyn heikkeneminen sekä agressiivisuuden lisääntyminen. Altistuminen ympäristömelulle Suomessa -esiselvityksen on tehnyt I&M Suunnittelu Oy.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat