Aitajuoksija Matti Niemi ei saanut 14 asteen lämpötilassa juostussa 110 metrin aitojen alkuerässä kehoaan toivomaansa vauhtiin. Niemi sijoittui toisessa erässä kuudenneksi ajalla 14,18 ja karsiutui jatkosta aikavertailussa. Hän oli alkuerien jaetulla 26. sijalla, kun välieriin pääsi 24 parasta. Aikavertailusta olisi riittänyt 14,04 jatkopaikkaan.
Erien epätasaiset tuulet pitivät Niemen toiveita yllä vielä viimeiseen eli kuudenteen erään asti. Pahimmillaan juoksijoilla oli vastassaan 5,1 metriä sekunnissa puhaltanut puhuri, kun Niemen erä juoksi inhimillisimpiin oloihin vastatuulen oltua 0,3 metriä sekunnissa.
- Sitä tuli mietittyä, jos tulee tuulenpuuskia. Kovin usein en ole juossut tällaisessa tuulessa, Niemi selvitti.
Turun Urheiluliittoa edustava 28-vuotias aituri pettyi siihen, ettei saanut aikaan puhdasta juoksua kauden arvokkaimmassa kisassa. Alkuerä kuvasi kuitenkin kohtalaisen hyvin Niemen tätä kesää, sillä osin akillesjännevaivojen takia hänen juoksunsa ovat olleet tasapaksuja. Helsingissä jalkakipu ei vaivannut, mutta silti kisavauhdista jäi uupumaan. Hänen tämän kauden paras tuloksensa on 13,81.
Niemi otti erässään vilppilähdön, vaikka ei näyttänytkään irtoavan telineistä ennen muita. Jalat olivat kuitenkin ehtineet painautua liian kovalla voimalla telineisiin, ja Niemi tiesi heti, että keltainen varoituslappu nousee hänelle.
Häkellyttävien tuulilukemien takia alkuerissä nähtiin erikoisia tuloksia. Esimerkiksi nelinkertainen maailmanmestari Allen Johnson viipyi aitamatkalla 13,92 (-5,1 m/s) ja maailmantilaston ranskalainen kärkimies Ladji Doucoure' 13,86 (-3,4 m/s).
Miesten 110 metrin 1. alkueristä jatkoon selvinneet:
1. Xiang Liu CHN 13,73 Q 2. Redelen dos Santos BRA 13,74 Q 3. Dongpeng Shi CHN 13,80 Q 3. Terrence Trammell USA 13,80 Q 5. Dayron Robles CUB 13,83 Q Stanislavs Olijars LAT 13,86 Q Ladji Doucoure FRA 13,86 Q Thomas Blaschek GER 13,86 Q 9. Jonathan N'Senga BEL 13,89 Q Igor Peremota RUS 13,89 Q 11. Robert Kronberg SWE 13,90 q Masato Naito JPN 13,90 q Maurice Wignall JAM 13,90 q Joel Brown USA 13,90 Q 15. Allen Johnson USA 13,92 Q 16. Mateus Inocencio BRA 13,96 Q Anselmo Silva BRA 13,96 Q Dominique Arnold USA 13,96 Q 19. Marcel van der Westen NED 14,01 Q Anier Garcia CUB 14,01 q 21. Dudley Dorival HAI 14,02 q 22. Yoel Hernandez CUB 14,03 Q 23. Elmar Lichtenegger AUT 14,04 q 24. Chris Pinnock JAM 14,11 Q
(MTV3-STT)