Matkatoimistojen lentolippumyynti kasvoi jopa 2000 prosenttia vuoden takaisesta – syyslomalla matkataan jo Kanarialle ja Madeiralle

Suomalaiset ostavat nyt matkoja vanhoihin tuttuihin kohteisiin: Tukholmaan, Kanarialle ja Kreikkaan.

Kansainvälinen lentoyhtiöiden etujärjestö IATA:n tilastot kertovat matkustamisen hurjasta heittelystä korona-aikana.

Suomessa toimivien matkatoimistojen lentolippumyynti euroissa mitattuna kasvoi tämän vuoden elokuussa yli 2 000 prosenttia vuoden 2020 elokuun myyntiin verrattuna.  Yksittäisen kuukauden hurja prosenttimääräinen pomppaus ei kuitenkaan vielä tarkoita, että matkustaminen olisi nyt koronaa edeltävällä tasolla, sanoo Suomen matkatoimistojen liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

– Vielä ollaan kaukana normaalista, mutta valonpilkahduksia alkaa jo näkyä. Varsinkin Euroopan matkailun osalta, kun pelisäännöt ovat selvenneet, Mäki-Fränti sanoo.

Tälle syksylle matkoja on varattu vanhoihin tuttuihin kohteisiin.

– Matkailu lähtee käyntiin lähialueilta. Helpoin kynnys on lähteä Baltiaan tai Tukholmaan. Koulujen syyslomaviikoille matkoja on varattu erityisesti Kreikkaan, Espanjaan, Kanarialle ja Portugalille kuuluvalle Madeiralle.

Lisää matkustamisesta MTV3:n Viiden jälkeen -ohjelmassa tänään keskiviikkona 15.9. noin kello 17.15.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat