Matkapuhelimien NMT 900 -verkko mykistyy uudenvuoden yönä. Samalla loppuu kaikkien tähän verkkoon kuuluvien matkapuhelinten toiminta.
NMT 900 verkko hiljenee uudenvuodenyönä, mutta NMT 450 -matkapuhelinten toiminta jatkuu yhä ennallaan. Niitä on edelleen noin 35 000:een liittymään.
Maanantaina lakkautettavassa verkossa oli vielä puolisen vuotta sitten vajaat 80 000 NMT 900 -matkapuhelinverkkoon kuuluvaa liittymää. Niitä on kuitenkin syksyn mittaan vaihdettu reipasta tahtia GSM-verkon liittymiin ja hankittu uusia puhelimia.
Hallitusneuvos Harri Pursiainen liikenneministeriöstä arvioi "ysisatasten" liittymien määräksi aaton aattona vielä muutamia kymmeniä tuhansia. Niiden rinnalla valtaosalla oli kuitenkin nähtävästi jo olemassa GSM-liittymä.
Nykyinen GSM-verkko kattaa samat alueet kuin toimintansa lopettava NMT 900 -verkko, mutta on sitäkin laajempi.
-Vanhan analogisen verkon lopettamisesta tehtiin päätös parisen vuotta sitten, koska siinä oli liittymiä niin vähän, ettei verkon ylläpitäminen ollut enää taloudellisesti kannattavaa. Analogisessa NMT 900 -verkossa ei myöskään ole lisäpalveluita toisin kuin digitaalisessa GSM-verkossa
Kännykkäkauppa jatkui
Matkapuhelinkauppa on tänään käynyt vilkkaana ja saman odotetaan jatkuvan myös huomenna. Setelen ja Teleringin pääkaupunkiseudun suurista myymälöistä saadun tiedon mukaan lopetettavia NMT-liittymiä "kellotettiin" GSM:ään ja saatiin niille uudet numerot. Samalla uusia matkapuhelimia ostettiin tasaiseen tahtiin. (MTV3-STT)