"Dettmanilla on oma näkemys 2000-luvun suosikkilajeista: hän uskoo, että suomalainen koripalloilija pelaa jo viiden-kymmenen vuoden kuluttua ammatikseen NBA:ssa. - - - Dettman tietää jo kaksi suomalaista NBA-ehdokasta. Hän on hiukan haluton kertomaan heidän nimiään. "No, sanon ne nyt kumminkin: Markku Larkio ja Hanno Möttölä." Larkio on 22-vuotias lahtelaispelaaja. Möttölä on Helsingin NMKY:n 18-vuotias hämähäkkimäinen suurlupaus."
Näin kirjoitti Helsingin Sanomat 18. syyskuuta 1994. Koripallomaajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin ennustus kuulosti tuolloin aivan utopistiselta. Maailman parhaassa koripalloliigassa pelasi tuolloin vain kourallinen eurooppalaisia, ja NBA-pelaajista kootut Yhdysvaltain maajoukkueet olivat arvokisoissa aivan ylivoimaisia.
Dettmannin hurja ennustus osui puoliksi oikeaan, sillä Hanno Möttölä pelasi NBA:ssa vuosina 2000-2002. Mutta mitä tapahtui Markku Larkiolle?
Helsingin Töölössä kotisohvallaan istuvaa 34-vuotiasta Larkiota naurattaa, kun hän saa käteensä kopion Helsingin Sanomien kahdentoista vuoden takaisesta artikkelista.
- Kyllä minä nauroin jo silloin, että kylläpä Henkka puhuu hassuja - ainakin minun osaltani.
Poikkeuksellinen ikäluokka
Larkion lupauksen ymmärtämiseksi täytyy palata hänen juniorivuosiinsa Hyvinkään Tahkossa. 1972 syntyneiden ikäluokassa Tahkossa pelasi neljä yli kaksimetristä pelaajaa. Larkio, Kalle Rentto, Jarkko Pilvi ja Peter Muhonen pelasivat kaikki nuorten maajoukkueissa, ja Larkion lisäksi Muhonen eteni miesten maajoukkueeseen asti.
- Ei sitä oikein tajunnut silloin, miten harvinaista oli, että meitä oli siinä porukassa niin paljon pitkiä kavereita samalta alueelta, Larkio sanoo.
Poikkeuksellisen pitkässä junioriporukassa Larkiosta tuli kaksimetrinen takamies. Hän valtasi paikan miesten maajoukkueesta jo ennen kuin debytoi SM-sarjassa Lahdessa.
Kaudeksi 1993-1994 Larkio lähti Yhdysvaltoihin Illinois Staten yliopistoon. Valinta epäonnistui.
- Olisin tarvinnut tutorin avaamaan sitä pakettia. Rekrytointivaiheessa kaikki koulut vain kehuvat itseään. Olisin halunnut yhdistää hyvän koulutuksen ja hyvän koripallotason, mutta koulu oli suuri pettymys. Ja koripallossa se pelityyli tappoi luovuuden, se oli konemaista kuvioiden juoksua.
Yliopistovalintaansa pohtiessaan Larkio kertoo vierailleensa myös Utahissa - Möttölän tulevassa osoitteessa - ja Ionassa.
- En usko, että olisin viihtynyt Utahin sulkeutuneessa ilmapiirissä. Ja joukkueen punttikoutsi vaikutti aivan hullulta. Ajattelin, että jos tulen tänne, hän tappaa minut, Larkio nauraa.
Yhden vuoden jälkeen Larkio palasi Lahteen ja SM-sarjaan, kunnes EY-tuomioistuimen Bosman-päätös avasi hänelle - kuten lukuisille muillekin suomalaisille urheilijoille - oven Eurooppaan. Larkio siirtyi 1996 Saksan Bundesliigaan Bambergiin.
Ehjänä pois
Larkion pelit sujuivat hyvin, kunnes hänen toisen Saksan-kautensa lopulla, maaliskuussa 1998 hänen oikean jalkansa akillesjänne katkesi pudotuspeliottelussa. Larkio pakkasi tavaransa autoon ja ajoi itse Suomeen, vaikka kaasujalan akillesjänne oli poikki.
- Nyt saan varmaan jälkikäteen syytteen liikenteen vaarantamisesta, Larkio nauraa.
Raju loukkaantuminen oli Larkion uran käännekohta.
- Ilman sitä olisin varmaan yrittänyt etelämmäs Eurooppaan. Se oli kova pysäytys ja herätti myös miettimään, että jotain pitäisi päästä opiskelemaan.
Seuraavalla kaudella Larkio kuntoutti jalkaansa, pelasi Lahdessa ja luki itsensä sisään Helsingin kauppakorkeakouluun.
Noihin aikoihin osui myös käänne Larkion suhtautumisessa maajoukkuetoimintaan.
- Tuli tunne, että liitto haluaa aina sinulta kaiken, mutta kun tulee loukkaantuminen, jätetään aivan yksin. En tarkoita taloudellista apua, mutta joku olisi voinut esimerkiksi soittaa. Sain itse soitella tutulle fysioterapeutille ja lääkärille, että pääsin leikkaukseen ja kuntoutukseen.
Loukkaantumisen myötä Larkion peleihin miesten maajoukkueessa tuli yli neljän vuoden tauko.
- Olin pettynyt siihen, ettei pelaajilta kysytty mitään, kun Aaron McCarthy valittiin päävalmentajaksi. Pelaaminen maajoukkueessa on kunnia, mutta se on myös rasitus ja siksi siinä pitäisi kuunnella pelaajia.
Larkio palasi vielä viideksi vuodeksi Saksaan, mutta viimeiset kaudet olivat hänelle vaikeita. Pikkuvammoja alkoi kasautua ja Larkion rooli hyökkäyspelissä kutistui. Viimeiset ammattilaispelinsä Larkio pelasi keväällä 2004.
- Viimeisen kauden lopuksi olin vain iloinen, että saatoin kävellä ehjänä pois, Larkio sanoo. Haastattelun lopuksi Larkio palaa vielä samaan aiheeseen - hän on huolissaan, ettei ole antanut itsestään katkeraa kuvaa.
"Sain kaiken irti"
Lopettamisestaan lähtien Larkio on keskittynyt laskentatoimen opintoihinsa Kauppakorkeakoulussa. Tutkinnosta uupuu enää yksi kurssi ja gradu. Ensi vuonna kolme- ja puolivuotiaiden poikien isä lähtee työnhakuun, jossa hän tietää antaneensa ikätovereilleen vuosien etumatkan.
- Joskus se mietityttää, mutta en koe olevani ihan loppuunpalanut. 24-vuotias vastavalmistunut voi olla suorittanut kurssit, mutta vuodet ulkomailla ovat antaneet minulle sellaista elämänkokemusta, jota heillä ei vielä ole.
Palataan vielä Henrik Dettmannin kahdentoista vuoden takaiseen ennustukseen. Vaikkei Larkiosta tullutkaan NBA-pelaajaa, saiko hän itsestään kaiken irti?
- Väittäisin, että sain kaiken irti. Minun pituisiani kavereita on tarjolla valtavasti. Kyllä Hannolla oli urheilullisesti aivan erilaiset edellytykset.
Dettmann asettelee hetken sanojaan, kun häneltä kysyy 12 vuoden takaisesta NBA-ennustuksesta.
- Silloin kun sen ennustuksen annoin, Markku oli pelaajana niin pitkällä, että jos hän olisi ihan oikeasti uskonut... Jos hän olisi arvostanut urheilussa menestymistä enemmän, hän olisi voinut saada enemmän menestystä, Dettmann muotoilee.
- Hän ei arvostanut urheilua kuitenkaan niin paljon, että olisi ollut valmis maksamaan kaiken sen hinnan, mitä ehdottomasti huipulle pääseminen vaatii. Luulen kuitenkin, että kokonaiselämän kannalta hän on ihan onnellinen, sanoo Dettmann, joka kertoo tavanneensa Larkion vain viikkoa aiemmin.
(MTV3-STT)