Itävallan Mario Matt osoitti Sveitsin Adelbodenin pujotteluvoitollaan joulunajan harjoittelun menneen nappiin. Edellisissä pujotteluissa Bad Kleinkircheimissa ja Alta Badiassa oli tuloksena ulosajo, joten voitto sai suupielet hymyyn, vaikka pujottelun maailmanmestari St. Antonista ja Åresta kärsii selkäkivuista.
- Viimeinkin sain laskuni onnistumaan kilpailussa, vaikka selkääni särkee. Kamppailen siis myös selkäkipuja vastaan, tunnusti 28-vuotias itävaltalainen.
Kaksoisvoiton Itävallalle varmistanut Benjamin Raich siirtyi pujottelucupin kärkeen ja jahtaa tosissaan kokonaiskilpailumenestystä. Ajatukset olivat kuitenkin myös muualla kuin omassa menestyksessä.
- Iloitsen suuresti, että Marlies (Schild) voitti Tshekissä, hehkutti 29-vuotias Raich tyttöystävänsä menestystä.
Raich miettii vielä osallistumistaan Wengenin Lauberhornin syöksyyn. On kuitenkin todennäköistä, että kokonaiskilpailun johtaja haluaa lisää pisteitä, ja Wengenissä pistelisää olisi tulossa syöksyn lisäksi myös mahdollisesti alppiyhdistetystä ja pujottelusta. Wengenin alppiyhdistetty kilpaillaan perjantaina 11. tammikuuta ja syöksy seuraavana päivänä. Pujottelu on vuorossa sunnuntaina.
(MTV3)