Maria Lundin ja hänen miehensä Mikko Rantanivan yhteinen aika ei suinkaan lisäänny Tanssii Tähtien Kanssa -treenien loputtua. "Yhtä vähän me nähdään kuin ennenkin", Rantaniva kommentoi. Syynä yhteisen ajan puutteeseen on näyttelijäparin kesätyöt.
Maria Lundin näyttelijä-aviomies Mikko Rantaniva oli liikuttuneessa tilassa sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -finaalissa. Hän oli pakahtua ylpeydestä seuratessaan Marian tanssimista kohti finaalin voittoa.
– Ylpeältä, erittäin ylpeältä tuntuu. Tippa linssissä oli lähes koko ajan. Maailman hienointa on, että voi olla ylpeä puolisostaan, Rantaniva kertoi herkistyneenä MTV:n Viihdeuutisille.
Tanssiohjelman loppuminen ei tuo pariskunnalle enemmän yhteistä aikaa. Kumpikin lähtee töiden perässä eri paikkakunnille kesäksi.
– Maria lähtee Seinäjoelle näyttelemään Laulu tulipunakukasta -näytelmään kaupunginteatteriin ja minä menen Äänekoskelle ohjaamaan Siunatun hulluuden. Tanssit loppuivat, mutta treenit jatkuvat. Yhtä vähän me nähdään kuin ennenkin, Rantaniva surkuttelee.
Viime viikolla otsikoihin nousi Maria Lundin ja YUP-muusikon väitetty "salasuhde". 7 Päivää -lehden mukaan pari tapaili toisiaan salaa.
– Tällaiset otsikot eivät todellakaan latistaneet finaalitunnelmaamme, koska tiedämme molemmat mistä on kyse. Ihan yhtä lailla minulla ja Valtterilla voisi olla suhde. Terkkuja Valtterille, soittele, niin mennään pizzalle, Rantaniva velmuilee.
Katso Mikon haastattelu täältä!
Katso myös: Vappu ja Joonas juhlatuulella!
(MTV3)