USA 2004. Ohjaus: Renny Harlin. Käsikirjoitus: Alexi Hawley.Tuotanto:Aaron Dem, Guy McElwaine, David C. Robinson.Kuvaus: Vittorio Storaro. Leikkaus: Mark Goldblatt, Todd E.Miller. Pääosissa:Stellan Skarsgård, Izabella Scorupco, James D'Arcy, Remy Sweeney, Julian Wadham, Andrew French. Kesto: 114 min.
Taannoisessa naistenlehtihaastattelussa Renny Harlin totesi olevansa toimintaelokuvaohjaajan ruumiiseen vangittu taiteilija; luova artisti, josta olisi paljon enempäänkin kuin mitä hänen saamansa toimeksiannot antavat ymmärtää. Harlin on rakentanut Hollywood-maineensa pitkälti juuri actionin ja nimenomaan toimintaklassikoiden jatko-osien varaan. Painajainen Elm Streetillä 4 (1988) ja Die Hard 2 (1990) kilisyttivät kassakoneita kiitettävästi, mutta kovin omaperäisiksi ohjaustöiksi jo kertaalleen kaluttuja kertomuksia ei voi kutsua.
Harlinin omat tekeleet ovat onnistuneet puolivillaisesti, ja onpa uralle osunut myös muutama todellinen floppi. Cliffhangerin (1993) menestystä seuranneen Kurkunleikkaajien saaren (1995) mahalasku jätti jälkensä pitkäksi aikaa, vaikkei sitä seurannut The Long Kiss Goodnight (1996) ihan niin tylyä kohtelua olisi ansainnutkaan. Oli miten oli, Riihimäen poika on pitänyt päänsä pinnalla vastoinkäymisistä huolimatta ja sinnitellyt Hollywoodin valtavirrassa. Harlin on niittänyt mainetta ammattilaisena, joka pysyy aikataulussa ja budjetissa, ja jonka elokuville löytyy kysyntää massaviihteen ahkerimpien kuluttajien (eli varhaisteinipoikien) keskuudessa.
Manaaja: alku (Exorcist :The Beginning) -elokuvaan Harlin ajautui edellisen ohjaajan, Paul Schraderin, saatua kenkää liiallisesta kesyydestä. Schrader, Taksikuskin (1976) käsikirjoittaja ja American Gigolon (1980) ohjaaja, ei tuottajien mielestä osannut tehdä Manaajastaan kyllin pelottavaa. Harlinin edellisen Mindhunters-trillerin silmitön raakuus lienee tehnyt vaikutuksen, sillä uuden Manaaja-elokuvan väkivalta on selvästi kieroutuneen agenttiteurastus-tarinan hengenheimolainen. Kun Manaaja: alku lopulta julkaistaan dvd-muodossa, voi itsekukin vertailla Schraderin ja Harlinin näkemysten eroja - Schraderin hyllytetty versio tulee näillä näkymin olemaan mukana levyllä!
Entä sitten itse uusi elokuva - mistä oikein on kysymys? No, tietenkin William Friedkinin vuoden 1973 kauhuklassikon, Manaajan (The Exorcist), uudelleenlämmittelystä. Manaaja: alku on ns. prequel, jolle ei sujuvaa suomennosta tahdo löytyä; kyse on eräänlaisesta "ennakoivasta jatko-osasta". Leffasta, joka tarina-ajallisesti sijoittuu alkuperäisen esikuvaelokuvansa edelle.
Stellan Skarsgård esittää nuorta Lancaster Merriniä, uskonsa toisen maailmansodan kauhuissa menettänyttä pappia, joka matkustaa Keniaan tutkimaan arkeologisissa kaivauksissa esiin paljastunutta muinaista bysanttilaiskirkkoa. Jotain pirullista on meneillään sekä 1500 vuotta vanhan herranhuoneen hiekanalaisissa uumenissa että sitä ympäröivässä leirissä - alun historiallinen takauma paljastaa jo, että eritoten ylösalaisin ristiinnaulitseminen on tässä tarinassa 'se kova juttu'. Rankkaa on myös hiekkakuopan reunamilla; yksi toisensa jälkeen hulluksi hurahtaneet tutkijat ja natiivit intoutuvat verikekkereihin vaikka sitten vain oman kroppansa kanssa.
Merrin kohtaa Keniassa sekalaisen seurakunnan aavikolla asustavaa telttakansaa, joiden joukossa ovat mm. hehkeä naislääkäri Sarah (Izabella Scorupco), nuori pappi Vatikaanista, isä Francis (James D'Arcy), sekä paikallisväestön sympaattinen edustaja, Chuma (Andrew French) plus koko joukko muita lahdattavia kuten lapsia.
Harlin on lähtenyt toteuttamaan kokonaisuutta, jota voisi hyvin kutsua nimellä "kauhuelokuvien kootut kliseet ja saatanalliset säikyttelyt". Mieleen hiipii epäilys, että ehkäpä Renny on saanut hypätä ohjaimiin nyt samasta syystä kuin aiemmin: kun omaa, vahvaa käsialaa ei ole olemassa, on helppo matkia jo olemassaolevaa konseptia. Siis nimenomaan imitoida, ei varioida.
Aavikkotarinaksi Manaaja:alku on hämmästyttävän "pohjoismaalainen". Suomalaisohjaajan lisäksi molemmat pääosanesittäjät, Skarsgård ja Scorupco, ovat nimittäin ruotsalaisia. Skarsgårdin kohdalla ruotsalaisuus käy jo lähes ennakkovaatimuksesta; esittihän oikean Manaajan vanhempaa Merriniä itse Bergman-tähti Max von Sydow.
Stellan Skarsgård luo Lancaster Merrinistään sympaattisen, sielukkaan etsijän. Hänen roolityönsä ohella korostuu kameran mestarin Vittorio Storaron nikotiininkeltainen kuvamaailma, joka tuntuu melkein liian hienolta näin kammottavan elokuvan ollessa kyseessä. Skarsgård ja Storaro pelastavat sen vähän, mikä pelastettavissa on.
Manaaja: alku saa ainoastaan ikävöimään Friedkinin kauhuklassikon hernesoppayrjöä ja Linda Blairin rivosti mörisevää paholaislasta. Tällainen vanhan suosikin ryöstöviljely itsessään on oksettavaa, häikäilemätöntä rahastusta. Etenkin elokuvan lapsiin kohdistama hillitön teurastus särähtää sekä silmään että korvaan kerrassaan käsittämättömänä piirteenä.
Parhaimmillaan kauhuelokuva on paljon enemmän kuin pelkkää halpahintaista sadismia. Kuten alkuperäinen Manaaja, se voi pelon näkökulmasta ovelasti tarkastella yllättävän monisyisiä teemoja kuten vaikkapa murrosikää ja puhkeavaa seksuaalisuutta (esim. Blairin demonisen Regan-tytön kohdalla). Ja vaikka lopputulos olisikin sitten kalkkuna, saattaa se silti yltää camp-maineeseen. Harlinin Manaaja tuskin saa sitäkään kunniaa kohdalleen, sen verran epämiellyttävästä episodista on kysymys.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: TriStar Nordisk Film Distributors Oy