Mainos

Malesian eläintarhassa syntyi pandavauva – pentu on pariskunnalle jo toinen

Malesialaisessa eläintarhassa asuva pandapariskunta on saanut toistamiseen perheenlisäystä.

Jättiläispandat Liang Liang ja Xing Xing saapuivat Kiinasta Malesiaan vuonna 2014 osana maan kansainvälistä pandadiplomatiaohjelmaa.

Sunnuntaina syntynyt pentu on pandapariskunnalle jo toinen. Edellinen pentu Nuan Nuan syntyi elokuussa 2015 ja muutti Kiinaan elokuussa.

Vastasyntyneen pandan sukupuolta ei vielä ole pystytty selvittämään, sillä pandaemo suhtautuu siihen hyvin suojelevasti eikä ole antanut henkilökunnan käsitellä pentua.

Pandaemolla on niin sanotusti kädet täynnä pennun hoidossa, jonka vuoksi henkilökunnan täytyy ruokkia sitä käsin. Ruokinnan yhteydessä eläintenhoitajat yrittävät houkutella emoa irtautumaan pennusta edes hetkeksi pennun punnitusta ja muita toimenpiteitä varten.

Myös tänään Suomeen saapuvien pandojen toivotaan lisääntyvän.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.